Odottavan aika on piiiiiitkä.

40+2. Ja tässä sitä ihmetellään vieläkin. Nyt alkaa kyllä vatsaa kiristää ja itkukin on aika herkässä. Koko ajan mielessä pyörii, että milloin tulee lähtö? Kerkeänkö sairaalaan edes synnyttämään jos kyseessä onkin joku syöksysynnytys? Miten synnytys menee? Minkälainen vauva meille on tulossa? Miten isoveljet reagoi uuteen tulokkaaseen? Miten mä jaksan tän kaiken arjen pyörityksen? Mikä on elämän tarkoitus? 


Kysymyksiä riittäisi, mut niihin ei valitettavasti saa etukäteen vastauksia. Nyt mä hiljennän mieleni, hiljennän itseni ja keskityn hetkessä elämiseen. Keskityn siihen, että kaikki menee hienosti ja kaikella on tarkoitus. Kohta mä näen sen pienen ihmisen, jota olen 9 kk vatsassani kasvatellut. Tervetuloa maailmaan pieni rakas vauvamme!