Remppa.

Nyt se alkoi:remontti nimittäin!
Yläkerta/Vintti olisi nyt tarkoitus eristää ja pistää asuttavaan kuntoon. Sinne tulee meidän makkarit ja vaatehuone. Korkein kohta huoneesta tulee olemaan 2,10 että siellä ei siis muuta tehdä kun nukuta. :) Mut ihanaa, ihanan tunnelmallista! Ja kyllä mä niin odotan, et saadaan lisää tilaa ja lapset saa itselleen oman huoneen. Mä olen ollut jonkun verran siskon taloremonteissa mukana ja aina on ollut ihanaa puuhastella sielläkin. Nyt tosin on kai ihan turhaa edes kuvitella että sais olla niin paljon mukana kun haluaisi. Mä oon nyt asennoitunut siihen, että mä hoidan lapset että Harri saa tehtyä ton mahdollisimman nopeesti. Ja toki mä pääsen sinne varmasti joskus auttelemaan iltasella ja lastenhoitoapuakin on jo luvattu :) Kävin äsken siellä kuvailemassa ja hyvä kun pääsin ylös asti, mun selkä ja lonkat on niin kipeät että ihan tekis mieli itkeä! :/ Voi olla, ettei fysiikka sitten edes kestä tehdä mitään remppajuttuja. Hitto! Mä en suostu tähän, mä lähen nyt joogaamaan että saan pidettyä itteni kunnossa!

Seinää ja kattoa.

Poikien huone.

Tähän "välitilaan" tulee vaatehuone.

Rappusten yläpuolella on aulatila.

Nää rappuset on aika hurjat. Tohon sivuun tulee kyllä kaide, et ehkä se vähän "pehmittää" tätä näkymää.

Mä fiilistelen näitä aarteita, joita tulee vastaan kun tuolla vähän kaivelee. Vanhoja sanomalehtiä ja löyty sieltä tämän aseman juna-aikataulukin vuodelta 40-jotain.

Pienen Ihmisen syntymä.

Ystäväni pyysi minut raskausaikanaan synnytykseen tukihenkilöksi. Minähän olin aivan otettu asiasta ja vastasin tietenkin myöntävästi!
Laskettu aika oli siis 21.5. Ystävälläni meni varmasti jo hermot, kun rimputtelin päivittäin ja kyselin kuulumisia. Sitä teki myös varmaan aika moni muukin. Maanantaina puhuttiin puhelimessa ja hän kertoi että nyt ne oireet loppui kokonaan mitkä olisi viitannut lähestyvään synnytykseen. Ajattelin, että okei vielä hetki menee siis, ehkä sitten vaikka ens viikolla. Yöllä olin jo valmiiksi hereillä kun tuli tekstari: Nyt ne säännölliset supistukset alkoivat, jos et herännyt viestiin,soitan sinulle kohta. Minähän ponkaisin ylös sängystä,puin vaatteet,pakkasin laukun ja lähdin huristelemaan kohti auringon nousua. Tunne oli niin uskomaton:nyt se tapahtuu!
Päästyäni perille klo 5 ystäväni istuskeli rauhassa keittiön pöydän ääressä rahkaa syöden,säännöllisesti supistuksia vastaanottaen. Supistuksia tuli tässä vaiheesssa jo melko tiuhaa tahtia. Mutta vielä ei ollut mikään hoppu. Olimme siinä vielä muutaman tunnin ennen kuin lähdimme huristelemaan sairaalaan. Käytiin matkan varrella vielä kaupassakin ostamassa synnytysevästä :)
Sairaalaan päästyämme ajattelimme synnytyksen olevan jo lähellä, mutta matka oli vasta alussa, oltiin ihan alkutekijöissä. Kello kuuteen asti illalla ystäväni teki hirmuista työtä saadakseen pienen ihmisen alun ulos maailmaan. Onneksi mulla itsellään on muutama synnytys takana, pystyin olemaan ihmeellisen tyyni ja vahva. Mikään ei pelottanut, kun tiesi mitä on tulossa. Toisaalta voihan sitä aina tulla joitakin yllätyksiä, mutta mulla oli aika turvallinen fiilis tästä synnytyksestä. Mä en ollut vaan varautunut siihen, mitä sitten tapahtuu kun vauva tulee maailmaan. Mä en ollut varautunut, että se tunne voi olla niin vahva! Syntymä on jotain niin ihmeellistä. Ensin synnytyksessä edetään hetki kerrallaan,keskitytään jokaiseen supistukseen,levätään hetki kun supistuksia ei tule jne. Sitten yht äkkiä:se kaikki loppuu, tilalle tulee pysähtynyt aika ja ihmeellinen pieni olento. Tämä vauva oli niin kaunis,niin ihanan täydellinen! Ei me sitten voitu muuta kun ihmetellä tätä pientä ihmettä. Mä sain kunnian leikata napanuoran ja olisin saanut kylvettääkkin, mutta  sen tehtävän annoin kätilölle. Sitten juotiin kahvit ja vauvan ja äidin saatoin osastolle. Oli niin haikeaa hyvästellä kumpikin heistä. Kyllä valui kyyneleet tällä doulalla kun kävelin kohti parkkipaikkaa. En voi muuta sanoa, kuin että onneksi sain kokea tämän kaiken! Ehdottomasti elämäni hienoimpia hetkiä olla rakkaan ihmisen tukena tämmöisenä hetkenä. <3

Pieni Ihmeellinen Nyytti <3

Sairastupaa ja kaiken näköistä hääräämistä.

Päivät ne vaan vilisee silmissä! Siis ihan järkyttävää missä sumussa sitä voi ihminen kulkeakkin. Me ollaan muhittu nyt aika paljon kotona kun pojat olivat aika kipeenä. Tai Lenni varsinkin. Sillä on taipumusta siihen, et perusflunssakin menee heti keuhkoihin ja sitten hengitellään raskaasti ja vaikeasti. Eipä auttanut taas muu kun viedä poika päivystykseen ja siellä sai sitten asianmukaista hoitoa. On se aina vaan yhtä tuskaa kun näkee pienen ihmisen kärsivän!Tosin Lenni on aina niin ylireipas potilas, nytkin se lähti reippaana lääkäriin,kassi pakattuna ja vaatteet puettuna se huuteli jo puolta tuntia ennen lähtöä:"isiii,lähetään sairaalaan!" Me jäätiin Onnin kans kotiin ja nukuttiin vaatimattomat 4,5 tunnin päikkärit. Mä sain sitten iltavapaan ja lähdin ihanan naisporukan kanssa illanviettoon. Grillailtiin ja höpistiin yli puolenyön ja kotona olin vasta puol kaksi. Ja herätys oli aamulla klo 5 pikkuherra Onnin kanssa. Lenni heräsi puoli kuusi ja Harri nousi onneksi poikien kanssa ja mä sain jäädä nukkumaan. En mä tosin ikinä saa kunnolla enää unta, mut lepäilykin auttoi. Sitten klo 9 rakas äitini saapui bussilla meille. Pojista on aina mukavaa kun mummi tulee, nytkin tuliaisia oli kassillinen ja pullaa ja mehuja heti aamusta, mikäs sen parempaa. Vähän myöhemmin tuli vanhempi siskonikin ja sitten tämä tehokaksikko pisti tuulemaan. Siivosivat meidän kämpän ja viihdyttivät siinä samalla vielä lapsiakin. Olipa ihanaa vaihteeksi vaan olla. Tai siis mun oleminen oli sitten sitä et maalailin, laitoin pyykkejä ja ruokaa. Mut siis rauhassa tekeminen,ilman että joku roikkuu koko ajan hihassa, ihan mahtavaa! Tänään käytiin vähän puistolemassa ja ollaan vietetty sadepäivää sisätiloissa. Mä kävin taas jälleen kerran noiden leluja läpi ja vein kassillisen roinaa varastoon. Miten sitä kerääntyykin niin paljon kaikkea ylimäärästä!Mä niiiiiin odotan, et toi meidän yläkerta valmistuu ja mä pääsen laittamaan kaiken uuteen uskoon. Säilytysjärjestelmää täytyy jotenkin muokata vähän fiksummaksi. Ja poikien huonetta aloin jo mielessäni sisustelemaan, en malta odottaa, et pääsen siihen hommaan käsiksi! Mut tämmöstä tänne. Oma vointi on tällä hetkellä ihan ok. Lukuunottamatta tota hiton selkäsärkyä. Ihan on semmonen olo, kun olis jo laskettu aika lähellä, mut vielä pitäis kolme kuukautta sinnitellä. No, kyllä mä sinnittelen. Täytyy vaikka alottaa taas se joogaaminen, siitä on apua. :)

Pikku-Veli halusi välillä pitää Isoveikkaa sylissä.

Lenni vähän surkeen näköinen kun oli niin pipinä. Otsassa myös aika mahtava jälki, kun löi sen olkkarin pöytään.

Pieni haaveilija.

4 tunnin päikkäreiden jälkeen tukka voi näyttää tältä!

Onneks äitiltä löytyi jemmasta jotain pientä kivaa.

Kyllähän pojillakin täytyy olla nukensänky!? Tai ainakin poikien serkkytyttöä varten. Löysin kirpparilta ja maalasin tämän söpöläisen.

Sinne meni nukkevauva nukkumaan.

Vanhempien Vapaa.

Vietimme viikonlopun mieheni kanssa kahdestaan! Olipa aikamoista vaihtelua tähän vilkkaaseen arkeen. Perjantaina katsottiin leffaa ja herkuteltiin. Okei tehtiin myös aikamoinen kompromissi ja katsottiin lätkämatsi, tai siis mies katsoi, mua ei oikein kiinnosta suoraan sanottuna. Nukuttiin hyvät yöunet ja mä söin rauhassa aamupalan. Kyllä voi siitäkin nauttia ihan eri tavalla, kun ei koko ajan tarvi pomppia hakemassa jollekkin maitoa tai ryömiä lattioilla etsien pudonnutta lusikkaa. Tai parhaimmassa tapauksessa syöttää kahta lasta ja itseään hirveässä kiireessä niin että kaikki huutaa ja puurot on pitkin naamaa! Ah, mut siis:aivan kaikessa ihanassa hiljaisuudessa syöty aamupala, ei vois päivä paremmin startata. Tosin kello alkoi olemaan jo sen verran et ois pitänyt jo pistää vauhtia. Saimme joululahjaksi lahjakortin Haikon kartanoon ja sinne oli siis lähtö. Mä kun olen niin suunnitelmallinen ihminen, en ollut edes pakannut tavaroita valmiiksi vaan järjestin taas pienen kiireen. Mä en löytäny mun uikkareita mistään. Olikohan ne nyt sitten tuolla ulkorakennuksessa jossakin rotan syömässä pussukassa??No ei muu auttanut kun mennä tonkimaan. Sieltähän ne löytyi, tosin ihan ehjästä pussista ja puhtainakin kaiken lisäksi. Loput tavarat pakattiin vauhdilla ja lähdettiin kaahailemaan kohti Porvoota. Ensimmäinen hoito oli klo 13.15 ja olimme siis vähän myöhässä aikataulusta. Jostain syystä mä pysyin ihan viilipyttynä ja sanoinkin että on ihan inhimmillistä joskus myöhästyä. Toinen osapuoli ei ollut ihan samoilla taajuuksilla kun minä vaan kiukutteli kun pikkulapsi. Mä yritin heittää vähän läppääkin, et jää ois murtunu, mut ei, se vaan jatko kiukutteluaan. No sitten kun me vihdoin päästään sinne kylpyläosastolle käykin ilmi, että aikamme on vasta 13.45. Niin tyypillistä. Ja klo 13.45 se täti tuli ilmoittamaan, että: "olen pahoillani, olen aikataulusta myöhässä, menee vielä puoli tuntia ennen kuin on valmista" Mä nauroin mielessäni. Tää oli niin hyvä opetus. :) No sitten me vihdoin päästiin sinne kylpyyn, joka oli siis äitienpäivälahja rakkaalta mieheltäni. "Kahden hengen kylpy vihreässä teessä" -ihan superihana! Kiitos KULTA! Sen jälkeen mulla oli kasvohoito. Elämäni ensimmäinen sellainen. Olipa nautinnollista, siis tuntui kun olis ollut taivaassa. Sain vielä käsihieronnankin siihen päälle. Sitten mentiin syömään ja sen jälkeen saunottiin ja lilluttiin poreissa. Sit vaan tyypilliseen tapaan tuijotettiin telkkaria. Euroviisujakaan ei jaksettu katsoa, tuli siinä kohtaan jo uni simmuun. Aamulla oli ihanaa herätä tietäen et kohta saa syödä valmiista pöydästä ja niiiiiiin paljon kun ikinä vaan mahaan mahtuu. Mä ajattelin, et syödään oikein pitkän kaavan mukaan ja nautiskellaan. Harrilla oli vähän eri visio. Se söi muutaman leivän ja sen jälkeen olikin jo ihan kärsimätön. Tässä kohtaa mä aloin hidastelemaan:ihan tarkotuksella! Meillä ei ollut mihinkään kiire, kerrankin sai syödä rauhassa, mikään ei nyt pilaisi tätä hetkeä. Ja niin se mies sitten odotteli kiltisti, kun mä kaikessa autuudessani söin aamiaistani. Sitten pakattiinki kamat kassiin ja lähdettiin hakemaan lapsia kotiin. Matkalla tuli mietiskeltyä, että miksiköhän tämmöstä ei tehdä useammin? Riittääkö se, että kerran puolessa vuodessa mennään yhdessä käymään leffassa ja syömässä? Muu aika onkin sitten omistettu lapsille ja pyykinpesulle. Elämä on tällä hetkellä niin hektistä ja lähinnä lasten kanssa olemista että usein tässä arjessa kyllä unohtaa sen kumppanin. Sen,mikä on kaikkein oleellisinta ja kaiken perusta:parisuhde. Helposti kai ajatellaan, et jos lapsia tehdään niin sitten niiden kanssa kyllä ollaankin. Mä oon vaan vähän sitä mieltä, että lastenkin on hyvä tottua siihen, et vanhemmilla on myös omaa ja yhteistä aikaa. Onhan toki lasten nukkumaan menon jälkeen vanhempien aika, mut se aika menee yleensä kotitöiden tekemiseen tai telkkarin ja tietokoneen aivottomaan tuijotteluun. Toki arjessa voisi just yrittää hoitaa sitä suhdetta pienillä jutuilla. Keskustella illalla päivän tapahtumista kaikessa rauhassa,makoilla vierekkäin sohvalla ja vaikkapa pussailla tai vaikkapa istuskella keittiössä romanttisella iltapalalla kynttilän valossa. Mikä tekee sen sitte niin vaikeeksi? Ehkä oma jaksaminen ja viitsiminen. Helposti vaan tuudittaudutaan siihen että kyllä tää suhde tässä itekseen toimii. Hitto, nyt voisin mennäkki miehen viereen makoilemaan hetkeksi, harmi vaan et se lähti töihin! No, huomenna sitten... Ja onhan meillä koko loppuelämä aikaa.

Vanhempien vapaalla voi vaikkapa muistella aikaa kun aamupalan sai syödä kaikessa rauhassa.

Kotona fiilistelyä.

Tänään pidettiin koti-päivä, koska edessä on viikonlopun kestävä ero. Lapset menevät mummulle ja Vanhemmilla on pieni loma. Mä en oo ikinä ollu Onnista niin pitkään erossa, enkä kyllä Lennistäkään pitkään aikaan. Voi olla että ikävä tulee, mut hyvää tekee luultavasti kaikille osapuolille. Sen vuoksi tänään tankattiinkin paljon yhdessäoloa.

Onni se ottaa elämän aika rennosti...

Lennillä on aina vähän vauhti päällä...

Tässä oli meneillään joku tanssiesitys.

Kukkuluuruu!

Mikään ei pysäytä tätä poikaa?

Onni tankkasi koko päivän läheisyyttä. Lennin ottama kuva muuten.

Kyllä meidän pihasta kivoja leikkipaikkoja löytyy,kuten esim tämä sadevesitynnyri.

Aidan toisella puolella junarata. Onneksi junia menee korkeintaan enää yksi päivässä.

Myrskylän asema.

Näistä ovista on ennen vanhaan kuljettu sisään asemalle. Olikohan kovakin ruuhka?

Meillähän kasvaa raparperitkin jo!

Ja joku puu, mikä kaipaisi jotakin tukea?

Mun ensimmäiset pihakukat!No kuka niitä muistaa kastella??

Maailman ihaninta laittaa pyykit ulos kuivumaan. Varsinkin, kun heti sen jälkeen alkoi satamaan vettä.

Sininen kukka.

Ulkoruokailupaikka. Tuolit on vähän kärsineet, mut menkööt vielä tän kesän.

Raparperista tehtiin kiisseliä. Ruokakriitikko Lenni tokaisi tietekin heti: "en tykkää!"

Äitienpäivä.

Olipas mahtava päivä! Aamulla sain nukkua vähän pidempään ja aamiainen tarjoiltiin sänkyyn. Tosin kaksi innokasta poikasta olivat aika kiinnostuneita syömään myös äitin aamupalan, syötiin sitten yhdessä. Sitten sain rauhassa maalata toisen yöpöydän ulkona. Tosin Onni tuli siihen hääräämään ja teki pienen kädenjäljen sitten siihen pöydän kylkeen. Grillattiin lounaaksi ja syötiin pihalla. Sitten lähdettiinkin kohti Ruotsinpyhtäätä, jossa vietimme päivää Äitini ja siskojeni perheiden kera. Kävimme syömässä ja ihastelimme ihania Ruukin maisemia. Tulimme kotiin ja sain käydä vielä iltalenkillä ja mies nukutti lapset. Kyllä on ihanaa viettää välillä tämmöisiä päiviä!

Hyvää huomenta äiti! <3

Rakkaudella tehty aamiainen. (huom uusi muumimuki,jee!)

Lounastettiin pihalla. Tässä vaiheessa makkarat ei ollu vielä valmiita ja Lennikös siitä riemastui!

Meidän äiti <3

Onni Ruukin maisemissa.

Lenni yritti päästä joka paikkaan sisään.

Meidän Paappa oli pappi, Onni istahti kirkon portaille eikä sitä olis millään saanut sieltä pois. Ehkä hän seuraa Paapan jalanjälkiä?

Lenni jatkoi kiipeilyään...

Näissä maisemissa kyllä kelpasi lenkkeillä!

Pallomahan varjokuva.

Tässä vielä teille kaikille ihanille äideille teksti Positiivarien sivuilta:

ENNEN KUIN MINUSTA TULI ÄITI :

Ennen kuin minusta tuli äiti. 
Tein ja söin lämpimiä aterioita. 
Minulla oli tahriintumattomat vaatteet. 
Minulla oli hiljaisia puhelinkeskusteluja. 

Ennen kuin minusta tuli äiti. 
Nukuin niin myöhään kuin halusin, 
enkä kantanut huolta siitä, 
kuinka myöhään menin nukkumaan. 
Harjasin hampaani ja hiukseni joka päivä. 

Ennen kuin minusta tuli äiti. 
Siivosin kotini joka päivä. 
En koskaan kompastunut leluihin tai unohtanut tuutulaulun sanoja. 
Ennen kuin minusta tuli äiti, 
en tullut ajatelleeksi, 
olivatko minun huonekasvini myrkyllisiä vai eivät. 
En miettinyt koskaan rokotuksia. 

Ennen kuin minusta tuli äiti. 
Minun päälleni ei oltu koskaan 
oksennettu, 
kakattu, 
syljetty, 
pureskeltu, 
pissitty 
eikä nipistelty pienillä sormilla. 

Ennen kuin minusta tuli äiti. 
Minulla oli täydellinen mielenhallinta, 
-ajatuksieni ja vartaloni hallinta. 
Nukuin koko yön. 
En ollut koskaan pidellyt kirkuvaa lasta, 
jotta lääkärit voisivat tehdä 
kokeita tai antaa rokotuksia. 
En ollut koskaan katsonut itkuisiin 
silmiin ja itkenyt. 
En ollut koskaan ollut äärettömän 
onnellinen yksinkertaisesta hymystä. 
En ollut koskaan istunut myöhään yöllä 
katsellen nukkuvaa lasta. 

Ennen kuin minusta tuli äiti. 
En ollut koskaan pidellyt nukkuvaa vauvaa, 
vain sen vuoksi, 
etten halunnut laittaa häntä sänkyynsä. 
En koskaan ollut tuntenut sydämeni 
murskaantuvan miljooniksi pieniksi palasiksi, 
kun en voinut lopettaa kipua. 
En koskaan ollut tiennyt, 
että jokin niin pieni voi vaikuttaa elämääni niin paljon. 
En koskaan ollut tiennyt, 
että voisin jotakuta rakastaa niin paljon. 
En koskaan tiennyt, että rakastaisin olla äiti. 

Ennen kuin minusta tuli äiti. 
En tiennyt miltä tuntuu 
kun sydämeni on ruumiini ulkopuolella. 
En tiennyt kuinka ihanalta voi tuntua, 
kun syöttää nälkäistä vauvaa. 
En tiennyt siteestä äidin ja lapsen välillä. 
En tiennyt, että jokin niin pieni 
voisi saada minut tuntemaan itseni niin tarpeelliseksi. 

Ennen kuin minusta tuli äiti. 
En ollut koskaan noussut ylös 
yöllä kymmenen minuutin välein 
tarkistaakseni, että kaikki on kunnossa. 
En ollut koskaan tuntenut sitä 
lämpöä 
iloa 
rakkautta 
sydänsärkyä 
ihmetystä 
tai tyytyväisyyttä, joka äitiydestä tulee. 
En tiennyt, että voisin tuntea niin paljon... 

Ennen kuin minusta tuli äiti. 

Rakkaat retrovaunumme.

Mä ostin Lennin odotusaikana aivan superihanat retrovaunut. Ne on vuodelta -79? Kun muutettiin tänne, niin löydettiin tuolta ulkorakennuksesta toiset saman tyyppiset ja mä vähän niinku ihastuin niihin enemmän. Nyt näistä toisista pitäis päästä eroon. Jos joku kiinnostuu tai tietää jonkun joka olis kiinnostunut, niin ottakaapa yhteyttä: sannaaronen@hotmail.com.
Tässä muutama kuva ihanuuksista:

Vaunut ovat mielestäni ikäänsä nähden hyvässä kunnossa, ruostetta ei juurikaan ole. Toki ajan tuomaa kulumaa löytyy. Nämä ovat Järvenpään Terveyskeskuksen vanhat vaunut ja kuomun sisäpuolella lukeekin Järvenpään Terveyskeskus, mutta ei sitä käytössä huomaa, vaan jos kurkistelee kuomun alle. Jalkapeitto on tehty jälkikäteen, se on vähän eri kangasta kun vaunut, mutta ei sitä välttämättä edes tarvitse. Retronallukat lähtisi myös vaunujen mukana. 

Tänään ollaan fiilistelty aurinkoa ja ulkoiltiinkin melkein KOKO PÄIVÄ! :)

Kaivurimies!

Turvonneet jalkaparat.

Kaivurimies pissasi housuun, sit oltiin ilman.

Tukka on yhtä oranssi kun Lennin paita, mut kyllä tähän alkaa jo silmä tottumaan :)

Onni juoksee kameraa pakoon tai sit se irvistelee!