Kuulumisia mökkihöperöityneeltä Sannalta!

Pitkästä aikaa taas täällä!
Vauvalla on ollut nyt jonkun aikaa aina iltaisin vatsavaivoja niin lähinnä on illat sitten kulunut niiden parissa. Nyt käteni ovat vapaat ja ehkä ehdin tässä nyt muutaman rivin kirjoittamaan kuulumisia.

Vietimme ristiäisiä 16.10 ja vauvan nimeksi tuli  Sulo Martti Werner

Kastetilaisuus oli erittäin kaunis ja koskettava, ihan kuin ilmassa olisi ollut jotakin erikoista ;)
Lapset pitivät huolen siitä, ettei tilaisuus ollut myöskään tylsä! Yksi tiputti kameransa melkein kastemaljaan,toinen oli vähällä kaataa kynttilän ja Lennin rooli pään pyyhkijänä ei ihan meinannut onnistua, kun herra uhmaikäinen ei suostunutkaan pyyhkimään vaan aloitti sen perinteisen E-en. Sulo raukka odotteli pää märkänä ja ihmetteli miksei kukaan kuivaa! No, kyllä se Lenni sitten lopulta suostui. :)



Muuten tää meidän elämä on ollut lähinnä kotosalla oleskelua ja ehkä pientä "selviytymistäkin" tässä vaiheessa kun kaksi isompaa on pistänyt ranttaliksi ja pienin on itkeskellyt vatsavaivojaan. Välillä on todella sellanen olo, että jos tästä selvitään järjissämme kaikki, niin sitten selvitään mistä vaan. Mä rakastan mun kaikkia lapsiani niin kovasti, että välillä oikein sattuu! Sattuu, kun väsyneenä huudan ja raivoan, sattuu kun mietin miten pieni on vielä 3-vuotias esikoinen, jolta odotetaan jo aika paljon. Sattuu, kun en kerkeä sylittelemään ja ihastelemaan vauvaa, vaikka juuri nyt pitäisi keskittyä vaan siihen. Sattuu, kun keskimmäinen on vielä niin vauva itsekkin ja nyt äitin sylissä on jo uusi vauva. 

Ja sattuu toki sekin, että meillä ei ole mieheni kanssa oikein aikaa toisillemme tässä hullun myllyssä. Ja helposti sitä vähän vieraantuu toisesta. Me ei olla edes nukuttu samassa huoneessa kahteen kuukauteen, mikä on outoa, kun ennen en osannut nukkua ilman että ollaan ihan kylki kyljessä. Mutta ehkä tää kaikki tästä taas tasaantuu ja varmasti tasaantuukin. Nyt on vaan mentävä päivä kerrallaan ja on osattava nauttia niistä pienen pienistä asioista, joita onneksi tästä meidän arjesta löytyy päivittäin! :) 

Pojat tykkää esiintymisestä.

Tänään leikittiin kulhopää-leikkiä.

Niillä kulhoilla myöskin heitettiin toista päähän!






Nyt tämä flunssainen äiti kyllä lähtee unten maille tai aamulla taas ketuttaa. Olipa puhdistavaa kun sai taas kirjotella. <3

Mun koti ei oo täällä...

Painin tällä hetkellä Isojen asioiden äärellä, kehityskaaressani tapahtuu luultavammin taas joku muutos. Olen oivaltanut sellaisia asioita, mitä luulin jo oivaltaneeni. Olen miettinyt paljon onnellisuutta, mihin se perustuu ja mistä se kumpuaa. Tuoko materia onnen? Tuoko oma perhe onnen, jos kukaan ei oikeasti ole onnellinen? Mitä asioita sen onnen eteen voisi tehdä?


Kun vuosi sitten muutimme tänne, rakastuimme tähän taloon ja ostimme sen, koska se tuntui täysin oikealta ratkaisulta. Romantisoin päässäni, kuinka kasvatan lapseni maaseudun rauhassa, viljelen omaa kasvimaatani ja mies puuhastelee onnellisena talon parissa. Koska meillä on ihana talo, on elämäkin ihanaa! Mutta valitettavasti mun on nyt myönnettävä, että ei. Mä en ole mikään maaseutu-ihminen. Mä en viihdy täällä. Kaipaan ympärilleni elämää, ihmisiä,mahdollisuuksia,aktiviteetteja! Mä olen sitä mieltä että kokeilemalla selviää ja tämän mä olen kyllä kokeillut. Toki ei tässä voida nyt hätiköidä, mutta nyt mä ainakin olen sanonut sen ääneen. Eikä talon ostaminen saisi sitoa ihmisiä liikaa, on vaan osattava luopua, että löytää joskus sinne oikeaan kotiin. Mä rakastan tätä taloa, mutta vielä enemmän mä rakastan mun lähimmäisiäni, kenen luokse mulla on kauhea kaipuu ja ikävä. Kunpa joku osaisi sanoa mikä olisi oikea ratkaisu ja miten tässä kuuluisi nyt tehdä... Ehkä mä luotan siihen, että kaikki kyllä selviää aikanaan ja ratkaisukin löytyy.

http://www.youtube.com/watch?v=uvJNl-sTmjU

Uuden Elämän Syntymä.

Viikko sitten saimme maailmaan suloisen pojan, joka on hurmannut valloittavalla persoonallaan ja suloisella olemuksellaan. Vielä käteni eivät jaksa kirjoittaa pidempää tarinaa, mutta lisään muutaman kuvan jotka kyllä välittävät rakkauden tunteen joka täällä nyt vallitsee.

 25.8.2011 Klo 20.08. <3

 Kotona vihdoinkin!

 Kolme rakasta <3

 Ensimmäinen ulkoilu.

 Matkalla Isoveljeksi.

 Matkalla Isoveljeksi.

Ilmassa on uuden syntymän taikaa!

Odottavan aika on piiiiiitkä.

40+2. Ja tässä sitä ihmetellään vieläkin. Nyt alkaa kyllä vatsaa kiristää ja itkukin on aika herkässä. Koko ajan mielessä pyörii, että milloin tulee lähtö? Kerkeänkö sairaalaan edes synnyttämään jos kyseessä onkin joku syöksysynnytys? Miten synnytys menee? Minkälainen vauva meille on tulossa? Miten isoveljet reagoi uuteen tulokkaaseen? Miten mä jaksan tän kaiken arjen pyörityksen? Mikä on elämän tarkoitus? 


Kysymyksiä riittäisi, mut niihin ei valitettavasti saa etukäteen vastauksia. Nyt mä hiljennän mieleni, hiljennän itseni ja keskityn hetkessä elämiseen. Keskityn siihen, että kaikki menee hienosti ja kaikella on tarkoitus. Kohta mä näen sen pienen ihmisen, jota olen 9 kk vatsassani kasvatellut. Tervetuloa maailmaan pieni rakas vauvamme!

Remppa On Nyt Valmis!!

Kesä se hurahti ohitse enkä tainnut itse edes pysyä perässä kun nyt ihmettelen että mitä tapahtui?? Mies lomaili koko heinäkuun, mutta pysyi aika lailla yläkerrassa ja minä lasten kanssa pois jaloista. Viimeset pari viikkoa tosin olen aika urakalla maalaillut ja osallistunut sillä tavalla tähän remonttiin. Nyt urakka on siis ohi ja voisin sanoa, että verta hikeä ja kyyneliä on vuodatettu. Oishan tuota voinut siirtää vaikka ensi kesäänkin, mut nyt se on hoidettu ja lopputulos on HUIPPUIHANA! Mä oon eilisestä saakka kuljetellut täällä tavaroita ympäriinsä ja miettinyt niiden paikkaa, ei mikään helppo homma :) Tähän asti oon säästynyt aika hyvin fyysisiltä kivuilta ja oon ollut tosi reipas. Nyt tuli seinä vastaan, selkä ja jalat on niin jumissa että ei pysty kunnolla edes liikkumaan. Ehkä aika luonnollistakin kun laskettu aika on viikon päästä!! Mä oon jotenkin ihan unohtanut (joo uskokaa tai älkää!) että meidän valtakuntaamme tulee kohta uusi jäsen. Mutta tänään kun pakkasin sairaalalaukkua ja sinne pienen pieniä vaatteita, niin tajusin, että pian me näemme  ihanan tulokkaan ja saamme tuoda hänet tänne uusittuun kotiimme.




Tässä nyt muutama kuva. Kuten sanoin, vielä on vähän hakusessa tavaroiden paikat ja vielä uupuu mattoa yms.

 Poikien huonetta.

 Vaatehuonehässäkkä.

 Meidän makkaria.

Haisulikin löysi yläkertaan.

Minä ja minun matkani.

Mä olen ollut nyt monta viikkoa jossakin ihme "tilassa".Olen pohdiskellut aika paljon kuka olen, mitä haluan, mistä tulen ja mihin olen matkalla. Ja täytyy sanoa, että aika turhauttavaa on. Mä oon tällä hetkellä niin eksynyt että en osaa sanoa mihinkään mitään vastauksia. 


Mun unelmani on aina ollut oma perhe,oma koti. Nyt mulla on se! Ja mä toki arvostan ja olen kiitollinen siitä joka päivä, mutta silti mulla on vahva tunne, että mun pitäis saada vielä unelmoida jostakin muustakin. Toki oma työ tulee jossakin vaiheessa ajankohtaiseksi, mutta senkin suhteen mä oon hukassa. Mitä mä haluaisin oikeasti tehdä? Mistä työstä saisin sellaisen tyydytyksen,että HALUAISIN sitä tehdä. Kyllä se varmaan se sosiaaliala on. Tarve auttaa ihmisiä on kova! Mutta missä muodossa se on vielä auki.


Välillä musta tuntuu että tämä polku mitä kuljen ei ole mun polkuni. Joudun ihan pysähtymään ja miettimään että mitä ihmettä?Mulla on kohta kolme lasta,mies ja talo maalla. Kaikki on tapahtunut niin nopeasti! Lapsia tulee tiuhaan tahtiin, talopäätös tehtiin muutamassa viikossa ja naimisiinkin mentiin pikapikaan. Mutta ehkä tällä kaikella on joku tarkotus. Ehkä asioiden piti vaan tapahtua tässä tahdissa ja kohta tulee pysähtyminen. Ehkä ihmisen ei kuulu koko ajan kehittyä,suorittaa,menestyä ja kivuta ylöspäin. Ehkä elämää tulisi elää päivä kerrallaan niin hitaasti kuin mahdollista ja keskittyä vaan siihen, mitä nyt on.  Jospa mun polun on tarkoitus nyt tämä pysähtyminen. Tajuta oma arvoni ÄITINÄ ja VAIMONA. Ja arvostaa itseäni myös NAISENA. Ammatillinen roolini ja sen etsiminen voi olla edelleen siellä naulakossa ja sen mä sieltä kaivan sitten pölyttyneenä joku päivä ja tutkailen missä kunnossa se sieltä löytyy.


Nyt tuli syvällistä pohdintaa,mut kuten sanoin, mä oon nyt jollakin itsetutkiskelu-retriitillä ja se herättää niin paljon kysyttävää ja pohdiskelua. Nyt täytyy vaan kuulostella tätä elämää, että mihin suuntaan se on mua viemässä.

Kesäistä menoa ja juhlintaa.

Taas tulin hieman pistäytymään ja tälläkin kertaa vaan kuvien merkeissä, ei multa löydy nyt mitään sanottavaa tähän aikaan yöstä :)

 Remppamiehet tauolla.

 Puutarhaletku on ollut kesän hitti.

 Minun pieni kummityttöni.

 Ihanat,mahtavat,rakkaat ystäväni järjestivät mulle ylläri-vauvakutsut. Toivat mukanaan niin paljon ruokaa, ettei paljon muuta kerettykkään tekemään kun syömään. :)

 Mä keskityn, siksi näin tuima ilme!

 Seuraavana päivänä pojat oli vähän kiukkusia kun tulivat kotiin...

 Tyhmä äiti!

 Kummityttöni synttäreillä pojat kävivät ämpäreissä uimassa. Molemmilla omat tyylinsä...

 "aurinkokin paistaa,vaikkei sitä näy"

 Heittivät sitten mustikat terassille ja söivät niitä ilman käsiä lattialta.

 Maisemaa yöllä.Mulla on taas joku nukkumattomuus-kausi,en malta iltasin mennä nukkumaan millään enkä oikein saa untakaan.Oiskohan joku loppuraskauden vaiva tai täysikuu...

 Lauantaina oltiin häissä,pojat kirkon pihalla.

 Se hetki kun istuttiin.

 Sunnuntaina oli rakkaan Lennin 3-vuotis synttärit. Heti aamusta sai avata paketin ja sekös hymyilytti pientä herraa :)

 Tässä 3-vuotiaan uusin menopeli.

 Sitähän sitten testailtiin ja pikkuveli näyttäisi vähän siltä, et hänkin haluaisi.

 Nyt voidaan opetella myös kitaran soittoa.

 Mä yritin ottaa pöydästä kuvan, ennen kun joku meni sitä jo sörkkimään, mut en kerennyt saamaan kuvaa kun puolikkaasta pöydästä :)

Tässä nyt tämä mestariteos! Lenni toivoi Hello-Kitty kakkua ja mä tein siitä tämmösen "poika-version" :)

Illalla pulahdettiin vielä läheisessä järvessä.

Kesäiset Terveiset Rempan Keskeltä!

Mä oon nyt niin laiskalla tuulella etten jaksa kirjotella juurikaan, mut tässä hieman kuvia menneeltä viikolta.

 Päätyseinät on nyt eristetty ja levytetty.

 Kattoon pitäis laittaa vielä loput laudat ja maalata.

 Lattia pitäis tehdä myös.

 Meillä kävi maanantaina mun isän kaveri kylässä, joka on rakennustarkastaja. Kaikki kunnossa! Kyllä se Harri osaa hoitaa hommat.

 Kissoillakin on tosi rankkaa, kun joutuvat vaan syömään ja nukkumaan.

 Miksi tämä kissa on vieläkin niin pieni??

 Kerrankin ihanaa leppoisaa oleskelua...

 Mutrusuu.

 Mä vein vuodevaatteet ulos tuulettumaan, ylläri että joku heitti ne maahan ja meni niiden päälle makoilemaan :)

 Nyt on sitten kaikki sängyt valkoisia.

 Älkää edes kysykö mitä tässä tapahtuu...

 He ovat niin suloisia nukkuessaan.

 Oltiin tänään päiväretkellä Kotkassa mun äidin luona. Käytiin uimassa,syömässä,puistossa,jätskillä ja mä pääsin käväsee vähän yksinäni kaupoilla. Oli huippukiva päivä!

 Mummi ja Pojat.

 Tämmönen lastenallas oli keskellä puistoa,ihana!Tosin oli aivan jääkylmää vettä, mutta eipä se poikia näyttänyt hidastavan.

 Maalaispojat ihmetteli puistoa.

 Siinä luki:"juomakelpoista vettä, saa juoda" Ja niin hän joi!

 Onni alkoi loppumetreillä olemaan aika zippi.

 Sitten vähän iltapalaksi mansikoita. Huomatkaa Lennin silmäkulma, kolautti raukka sen pyörätelineeseen.

Sitte olikin kotiinlähdön aika, Onni laittoi mummin lippiksen ja kengät ja oli valmis lähtöön.