Se alkoi heti aamusta...

Jotkut päivät on suoraan sanottuna aivan perseestä! Ei pitäis herätä ollenkaan sellaisina päivinä, tai tehdä yhtään mitään. Aamusta se show taas alkoi: kaksi pojankoltiaista pistivät taas parastaan. Keksivät kaikkea älytöntä ja nostivat mun verenpaineen jo tässä vaiheessa päivää. Sit mentiin ulos ja mä aattelin et rapsuttelen sitä hemmetin astiakaappia sillä hemmetin juustohöylällä!Onneksi ei tarvinnu kauaa rapsutella, pikku herrat järjesti mulle taas muuta ohjelmaa. Meillä on tossa pihassa semmonen iso roskakasa ton remontin takia ja nämä kaksi neropattia luulee kai tätä joksikin köyhäksi HopLop-versioksi ja laskivat sieltä pyllymäkeä alas ja pomppivat ja kiipeilivät kuin mielipuolet. Sinne oli mentävä sekaan siis! Oli tultava takaisin sisään, meni niiiiiiin hermo. Sitten mä aloin valmistautumaan neuvolaan. Mua ahdisti jo valmiiksi mennä sinne, kun aina tuntuu olevan jotakin valittamista jostakin. No, siellä oli joku aivan uskomaton urpo sijaisena! Oli jotenkin tosi tökerö ja kun otettiin paino, se helvetin ämmä pyöritteli silmiään ja kysyi: no, miten tämä on mahdollista?Tuliko juhannuksena syötyä enemmän? No, olihan mulle tullut taas sitä painoa, mut mä en jaksanu tässä vaiheessa alkaa edes selittelemään mitään!Sanoin vaan, et oon varmaan nyt syönyt liikaa joo ja en ota siitä nyt mitään paineita. Mä en todellakaan päivän aikana täällä istuskele ja syö vaan jumalauta juoksen noiden kahden perässä ja haukkaan siinä lennossa jotain samalla. Mulla nousee ihan kapina tätä neuvolajärjestelmää kohtaan kun tuijotellaan vaan niitä käyriä ja kaikki on yhtä hemmetin mittaamista!!"eihän sulla edellisissä raskauksissa ole ollut sitä ja tätä ja tota?" No ei niin mut tää onkin nyt ihan erilainen raskaus! Vittu sanon minä. Sitten siihen ei puututa millään tavalla kun mun hemoglobiini on laskenut siitäkin huolimatta vaikka syön rautatabletteja.Se nyt ei kai ole niin vaarallista. Mutta jos sä herranjumala lihot liikaa raskauden aikana, niin se on jo suorastaan vääryys!! Ja mua ihmetyttää kun mulla on jokaisessa raskaudessa huomauteltu siitä. Ekan kanssa tuli 15 kg ja tokan 11, nyt niitä on kertyny jo jonkin verran. Mä en tiedä ketään, kenelle olisi huomauteltu painonnoususta.Ei vaikka kiloja olis tullut 30. Onko mulla vaan typeriä neuvolatätejä vaan otanko mä ne huomauttelut niin henkilökohtasesti kun se on mulle jotenkin arka aihe?? Mutta nyt mä päätin, että mä pistän noi jutut toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. En todellakaan kuluta nyt energiaani tähän, kun on paljon kaikkea positiivistakin mihin sen voi kuluttaa. Joten haista paska neuvolajärjestelmä!



Ja taulukot voitte mun puolesta vaikka polttaa!




Noniin, jos sitä vähän taas keräis itseään. Neuvolan jälkeen tulin kotiin, nappasin Lennin mukaan ja lähdettiin kauppaan. Käytiin kirpputorilla ja ruokakaupassa. Lennin kans on aina ollu ihan kiva shoppailla, se on totellut ihan hyvin: TÄHÄN PÄIVÄÄN ASTI! Se koetteli mua kyllä enemmän kuin koskaan. Kirpputorilla se repi kaikista tuotteista hintalaput irti, juoksi siellä pitkin poikin kun päätön kana ja loppujen lopuks karkas pihalle koko puljusta. Ruokakaupassa se vaan juoksi ja keräsi kaikkea ylimäärästä kamaa kärryihin. Sitten  lähdettiin ajelemaan kotiin. Matkan varrella näin kyltin eräästä ihanasta sisustusliikkeestä ja sanoin Lennille et kävästään ihan äkkiä. Siis se oli aivan mieletön paikka! Tässä linkki:http://www.puuterivilla.fi/
Lenni vaan päätti siinä pihassa ettei hän tule sinne. Mä oli ajanut sinne metsän keskelle ja HALUSIN mennä käväsemään siellä. En mä voinut sitä kuumaan autoonkaan jättää joten kiristin ja lahjoin sen mukaan. Se onnistu, mut jätkä oli siinä kaupassa ehkä minuutin ja häipyi sitten jonkun kissan perään pihalle. Mä kattelin hetken ja lähdin sitten suru puserossa pois kun en saanut mitään ostettua. Kotimatkalla eksyttiin, mä lähdin ajelemaan johonki huitsin nevadaan ja kello oli jo yli kuusi eikä oltu syöty mitään. Lenni itkee takapenkillä, et mull on nälkä ja mä haluun jätskiääääää! Äääääh, joojoo, kohta ollaan kotona. Kun oltiin saatu masut täyteen niin tilanne taas helpotti.Hetkeks. Mä lähdin vähäks aikaa poikien kanssa vielä pihalle ja rapsuttelin taas tota kaappia. Meno kävi kuitenkin taas niin villiksi, et tultiin sisälle iltatoimille. Harri oli siis yläkerrassa remppaamassa ja mä olin niin väsyny tohon touhuun, et lamaannuin ja itkin vaan etten jaksa! Lenni ja Onni oli kerennyt kiipeemään yläkertaan remontin keskelle ja Harri raivos mulle et eiks voi yhtään kattoa näiden perään. EI! Nyt tuli mitta niin täyteen, etten jaksa. Esikoinen nukahti just hetki sitten, mä istun  koneella pihalla kun olen niin ärsyyntynyt.No täällä ärsyttää vielä enemmän kun näkee kaikki tekemättömät hommat ja hyttyset syö mut elävältä. Mut minkäs teet, se on vaan nyt elettävä itsensä kanssa ja kestettävä nämä huonotkin päivät. Välillä ne tuntuu vaan niin ylitsepääsemättämön rankoilta. Ja tossa just mietiskelin, et miten rankkaa tää lapsille on. Ne on täällä remontin keskellä, äiti on hullu hormonihirviö ja yhtään ei olla vielä kesästä nautittu. Mä koitan nyt keskittyä noihin kullanmuruihin ja jätän noi projektit mun omille "vapaapäiville". Tärkeintä ehkä kuitenkin, että kaikki voisi tässä perheessä hyvin.

Tulin takaisin hieman rauhallisemmissa merkeissä. :)

Niin se mieli vaan muuttuu ja taas on hieman tasaisempi vaihe meneillään. Energiaa riittäisi jakaa vaikka koko kylälle ja nyt mä kyllä todellakin käytän sen hyväkseni. On niiiiin paljon tekemistä ennen vauvan syntymää. Toi remppa, mun kaikki huonekalu tuunaukset jne. Ja nyt kun jaksamista riittää niin on hyvä tehdä sit kun ei enää jaksa, voi delegoida ne hommat muille ;)


Tässä hieman kuvamatskua lähiajoilta. 

Juhannus vietettiin meillä. Perinteisesti siskosten ja heidän perheidensä kanssa. Tällä kertaa yksi siskoista uupui, lähti Ranskaan asti meitä pakoon! ;) Mutta oli ihanaa, mä tykkään kun ollaan isossa porukassa. Ja tulipahan muuten syötyä hyvin, lähestulkoon koko ajan!

Perinteisesti myös saunottiin.

Pitäähän saunassakin olla tunnelmaa.

Ja taas syötiin,kippis!

Meillä on myös perinteisesti Juhannusolympialaiset. Lapset keksii aikuisille eri lajeja ja aikuiset lapsille. Tässä Lenni heittämässä saapasta.Ja mikä tyyli!

Sunnuntaina olimme tämän hurmaavan kummipoikamme 2-vuotis syntymäpäivillä.

Onni synttärihulinoissa.

Lenni teki yllättäen remppaa.

Tässä tuunauskohde nro 1. Mummin vanha astiakaappi. Pitäis rapsutella vanhat maalit pois ja laittaa uutta tilalle.

Tässä kaapin alaosa. Aika epätoivosta toi maalin irrottaminen, hiomalla ei oikein lähde joten otinpa sitten juustohöylän ja raaputtelin sillä! :) Kyllä irtoo.

Onni ja Lenni leikki vauvoja sillä aikaa kun äiti rapsutteli kaappeja.

Tässä tuunauskohde nro 2 eli meidän keittiönpöytä. Mä en tykännyt enää yhtään tummasta vaan halusin ylläri jotain vaaleaa. Mut en ottanutkaan ihan valkosta maalia vaan harmaata...

Ja tässä lopputulos. Vähän huono kuva, mut on ihan eri pöytä!Tykkään kovasti. :)




Sitte haluisin maalata kaikkien sängyt vielä valkosiksi, et toivottavasti tää energiajakso kestää nyt jonkun aikaa. :) Nyt jos oisin fiksu,painuisin nukkumaan. Mut taidanpa vielä vähän surffailla koneella ja lukea kirjaa. Hyvää yötä kaikille!

En Jaksaisi Mitään Enkä Ketään.

Kuuluukohan tää osana jotenkin tähän raskauteen, että haluaa käpertyä itseensä.Mua ei kiinnosta oikein tällä hetkellä kenenkään ihmisen seura, ja kaikki ärsyttää mua suunnattomasti! Haluaisin vaan maata sängynpohjalla ja vetää peiton korviin.Syödä suklaata ja lukea kirjoja. Onneksi mulla on noi kaksi vauhtiveikkoa, jotka pitää huolen siitä, et mun toimenkuvaan tommonen lepäily ei kuulu. Mun vauhti hidastuu ja poikien vauhti kiihtyy, erittäin sopiva yhdistelmä. :) Mut tätä oli luvassa, itsepähän leikkiin ryhdyin. Nyt tää kaikki täytyy vaan kestää ja sitten jossain vaiheessa helpottaa. Mä vihaan itsessäni sitä piirrettä, et jos joku asia tuntuu hankalalta, niin hetken päästä koko elämä on ihan sontaa! Täällä kotona ollessa tuntuu vaan siltä, että asiat tuntuu vähän suuremmilta kun ne oikeestaan onkaan. Ei mulla olis töissä aikaa edes vatvoa näitä juttuja, mutta täällä mä pyörittelen kaikkea päässäni ja suurentelen ongelmia aika turhan paljon. Mä oon niin TURHAUTUNUT!!! Mun vartalokin on nyt mua vastaan, en pysty enää edes kunnolla lenkkeilemään,heti alkaa supistelemaan tai selkään sattuu. Ja mä syön kuin porsas, koska siitä nyt ainakin saa mielihyvää. Voivoivoivoivoi, oisko vielä joku asia mistä valittais! Oishan noita, mut en jaksa enää edes valittaa, kun alkaa sekin ärsyttämään. Ja mua ärsyttää tää blogin kirjoittaminenkin, kun en oikein enää edes tiedä mistä pitäis kirjottaa tai mikä olis mua omaa itseäni. Ei ainakaan pinnallinen paskanjauhanta ja kesäkukkasien kuvaaminen! Ei luoja mä tarvisin nyt jonkun nuijanukutuksen ja herättäkää mut sitten kun pitää synnyttää. Kiitos moi!

KesäKesäKesä!

Me ollaan vietetty varmaan kohta viikko pelkästään pihalla, niin ihana tuo kesä on! Siis ainakin lasten mielestä, mä nyt en niin noista helteistä välitä tässä tilassa. Tosin nyt kun niihin tottu niin ei se kuumuus enää niin pahalta tunnu. Nyt on mehut aika vähissä tästä mammasta, mutta tässä muutama kuva :)

Lastenallas oli ekan päivän ihan kiva, muina päivinä sinne käytiin vaan pissaamassa ja kakkimassa.

Molemmat on nyt jostain syystä hyvin aktiivisia vauvan hoitajia.

Baywatch-Lenni.

Baywatch-Onni.

Aamukahvia takapihan rappusilla.

Istuteltiin myös kesäkukkaisia.

Mikähän muhun on mennyt, kun lempiväri on nykyään pinkki. Mä en voinu ennen sietää sitä väriä...

Puutarhaenkelimme.

Hellepäivän katkaisi ihana raikastava sade ja ukonilma.

Myrskyn keskellä oli ihanaa poltella kynttilöitä.

Itse Pyhimys.

Nyt pojat onkin sitten aikamoisessa flunssassa ja mä oon kans ihan töööt, taidan hotkasta iltapalan ja painua pehkuihin.

Elämä on matka.

Mä olen jo monta vuotta tehnyt töitä itseni kanssa. Alotin "matkan" tekemisen jo seitsemän vuotta sitten. Kävin pitkän terapian ja kasvoin ihmisenä paljon. Kun lapset syntyi,alkoi toisenlainen matkan tekeminen ja "kipuilu" alkoi uudestaan. Lähinnä kriisiä siitä minkälainen äiti minä olen, minkälainen vaimo. Mä oon sellanen ihminen että mä käsittelen asiat heti jos ne alkaa vaivaamaan, mä en häpeile ottaa yhteyttä ammattiauttajiin ja mä en koe että avun pyytäminen olisi jotenkin heikon ihmisen tunnusmerkki. Sehän on vaan suorastaan rohkeaa kohdata asiat. Tosin mä olen ehkä sellanen ihminen, et mä vähän ylireagoinkin välillä. Multa puuttuu kyky luottaa siihen, et elämä kantaa. Välillä on alamäkiä ja välillä sit taas niitä ylämäkiä. Nyt mä olen aloittanut vähän erilaisen matkan. Kävin viikonloppuna reikikurssin. Olen käynyt jo pari vuotta itse reikihoidoissa ja nyt aloin kiinnostumaan siitä miten itse voisin kyseistä hoitoa käyttää muihin ja itseeni. Olen vielä alkutekijöissä ja lähinnä aluksi keskitytäänkin omaan itseensä, mutta kovasti haluaisin tätä hoitoa muillekkin antaa, niin voimauttavaa se on. Tästä linkistä voi lukea Reikistä enemmän:http://www.reikisivut.com/reikihoito/

Saattaa kuulostaa siltä, et mä oon lopullisesti seonnut, mutta kuulkaas mä en ole ehkä ikinä voinut näin hyvin. Mä olen niin onnellinen tästä elämästä! Toki matka on vielä pitkä, sehän kestää koko elämän. Mutta suunta on oikea.

Uusi minä uudessa kesähuivissa :)

Kesämiäs!

Kesämiäs nro 2!

 

ONNISTUMISEN SALAISUUS

Tässä yksi avain onnistumisiin:

Sen sijaan että taistelisit negatiivisuutta vastaan, työskentele positiivisuuden puolesta. Sen sijaan että olisit jonkun toimintaperiaatteita vastaan, toimi parempien periaatteiden puolesta.

Se mitä vastaan olet, toimii sinua itseäsi vastaan. Alat taistella sen kanssa, ja muutut osaksi ongelmaa.

Kun esität, minkä puolesta olet,

alat keskittyä positiivisen muutoksen mahdollisuuksiin.