Ystävät!

Tänään oli aika mitäänsanomaton päivä. Olin jotenkin ihan laiskalla tuulella enkä jaksanut edes koko päivänä riisua yökkäriä pois. Lapset oli kuitenkin sen verran kiukkuisia, että raahasin ne pari kertaa tänään ulos jotta voisivat vähän purkaa energiaansa. No niinhän sitä luulis... Pienempi vaan raivosi ja toinen istui lumihangessa unelmoimassa. Siinä huudon,raivon,kyynelten ja rään keskellä ajattelin, et miten saisin tän tilanteen poikki. No, pistin Onnin rattaisiin ja Lennin kävelemään ja lähdettiin hakemaan postia. (meillä täällä maalla postilaatikot sijaitsee vähän kauempana ku tossa pihassa) Huuto loppui, Lenni käveli reippaasti,aurinko paistoi ja postilaatikossa oli ihana yllätys Ystävältä! Suklaata, omatekemiä askarteluja ja pojille pienet kirjat. Me tultiin koko porukka niin iloisiksi tästä lähetyksestä, et loppupäivä meni mukavissa tunnelmissa.
Lisäksi mies tuli kotiin illansuussa ja sanoi samantien, et haluutko tehdä jotain itsekses, lähe vaikka johonkin! No minähän lähdin sitte reippaalle lenkille. :)


Miten pienistä asioista sitä onkaan ihmisen ilo kiinni. Onneksi on ihania ystäviä tässä maailmassa, jotka antavat aihetta iloon. Kiitos! <3

Syntymäpäivä!

Tänään vanhenin taas vuodella, eikä tunnu missään!  Mä oon luultavasti semmoinen ikinuori, mut ehkä se on just se elämän suola, et muistaa oman sisäisen lapsensa. 
Meidän perheessä ei "aikuisia" enää pahemmin juhlita. Toivotetaan vaan hyvää synttäriä puhelimitse. Musta se on aika pyllystä. Mä päätin, et tästä eteenpäin mun synttäreitä juhlitaan edes pienimuotosesti. Vaikka vaan kahvilla ja pullalla. Onhan lastenkin tärkeetä oppia se, et äitiä juhlitaan ja äiti on yhtä tärkeä, kuin kuka tahansa muukin perheenjäsen. Mulle tärkeintä ei ole lahjat, vaan se, että muistetaan ja saa yhden päivän vuodesta tuntea itsensä "erityisasemassa" olevaksi. Se pieni sisäinen lapsi hyppii ilosta, kun muut laulavat Paljon onnea ja saa vielä tämänkin ikäisenä puhaltaa kakusta kynttilän! :) (huom vain yhden, koska kynttilöitä ei edes löydy tästä taloudesta niiiiiin paljon kun tänään oltais tarvittu!)




Mulla oli tänään ihana syntymäpäivä kera rakkaiden ihmisten! Kiitos kaikille ihanille <3

Lapset oli askarrellut ihania kortteja ja mieltä lämmitti kyllä kovasti myös tämä raskausajan hieronta-lahjakortti.

Kevään ensimmäiset narsissit.

Elämän pienet piristykset.

Käyn joka kuukausi Loviisassa, siinä vasta ihana kaupunki!! Eksyin siellä kerran yhdelle kirpparille, mikä ei ole mitenkään erityisen siisti ja aika paljon siellä käytännössä on vaan krääsää myytävänä. Mutta se paikka on vaan itsessään niin mahtava!! Myyjänä siellä on ehkä hieman sanoisinko omituinen naishenkilö ja paikan omistaja kuuluu aikalailla samaan sarjaan. Joka kerta heillä on joku riita, kun menen sinne. Viime kerralla nainen lörpötteli puhelimessa(hän on siis myyjä) ilmeisesti teini-ikäisen tyttärensä kanssa hyvin kovaäänisesti tytön kuukautisista, piirakoiden leipomisesta, viikkorahan määrästä ym. Eikä tätä puhelua voinut olla kuulematta koko kirpputori, kun naisella on hyvin kantava ääni ja hän puhuu erittäin NOPEASTI! Puhelun päätyttyä tämä omistaja tuli paikalle ja alkoi räyhäämään naiselle, että "etkö ymmärrä, olet asiakaspalvelutyössä, ei täällä voi juoruilla kaiket päivät puhelimessa!!" Olin siis sillä hetkellä kirppiksen ainoa asiakas. Nainen alkoi itkemään ja sanoi, että lopettaa saman tien! "Tule itse sitten myymään tätä roinaa" Mies häipyi ja nainen alkoi neulomaan hyvin agressiivisesti. Hetken päästä ovesta tuli sisään tämä naisen tytär, joka hänkin oli hyvin kovaääninen ja puhelias. Hän mainosti kaikille kuinka hän oli saanut K-kortilla alennusta viereisestä kaupasta joistakin uutuus terveyssipseistä ja antoi kaikille maistiaiset. Kyllä oli naurussa pidättelemistä ja välillä hekottelinkin yksin jossakin hyllyn takana. Kaiken lisäksi kirpputorilla on vielä Venäläinen siivoja, joka kulki perässäni ja asetteli kaikki tavarat uudelleen mihin olin koskenut. Ei täältä suuria löytöjä tee, mutta aina jotain pientä. Joka kerta ostamani tuotteet on maksanut 3,5 euroa. Tuotteitakaan ei ole siis hinnoiteltu vaan nainen itse päättää siinä kassalla paljonko ne maksaa. Mut kaiken kaikkiaan ihan mahtava kirppari! :)

Lapsille kenkiä 1,5 eurolla.

Vaatteita eurolla.

Hassunhauskoja lakanoita eurolla! :)

Valoa tunnelin päässä!

Jes, tänään pienimmän potilaan ensimmäinen kuumeeton päivä ja omakin olo alkaa selvästi paranemaan. Laitoin Onnin aamupäivällä rattaisiin ja ajattelin, et vedänpä oikein hikilenkin. Eksyin johonkin pikkutielle, kävelin vastatuuleen ja rattaat ei oikein tahtoneet kulkea siellä pienelle metsätiellä! Huusin kovaan ääneen siellä ryteikössä, et SAATANA MÄ VIHAAN TÄTÄ PASKATALVEA!!! En todellakaan ajatellut, et just sillon joku lenkkeilijä tulee sieltä puun takaa. Sekin vaan ärsyttävästi hymyili. Lenkkeily ei siis ollut mitenkään nautinnollista, mutta sen jälkeen oli hyvä mieli, et pääsi vähän liikkumaan ja ulos. 

Illan ohjelmanumerossa oli myös lettukestit. Kaks viimestä lettua onnistui ihan hyvin, muut meni vähän pieleen, kun siinä letunpaiston ohessa oli taas muutakin ohjelmaa. Kuten esim juosta 1-vuotiaan perässä joka söi kissanruokaa, toinen lapsista yrittää sillä välin tehdä itse lettutaikinaa ja rikkoo munaa kulhoon. Mut lopputulos oli kuitenkin ihan hyvä, letut maistui koko porukalle. Varsinkin äidille, kenen maha on nyt VALTAVAN paisunut :)

Ulkonäkö ei viehätä, mut makuhan se on tärkein :)

Yllättäen pikku-potilaskin alkoi syömään! Tosin halusi syödä vaan pelkkää hilloa. 

Musafiilistelyjä.

Tää saa mut aina hyvälle tuulelle. Ajatelkaa:jos jokainen maailmassa ajattelis näin, oltais aika hyvässä sovussa keskenämme. <3 peace and love! <3






http://www.youtube.com/watch?v=31G6fxYJcJE

No nyt ne alkaa...

Nimittäin kaikenmaailman raskausvaivat. Sattuu selkään, närästää, pissattaa,kiukuttaa,itkettää,pyörryttää. Tähän asti olen kärsinyt vaan kuvotuksesta ja oksentelusta, mutta nyt niiden tilalle tulikin kaikkia uusia jänniä juttuja. Lisäksi musta tuntuu, et mä paisun ku pullataikina!! Neuvolan täti kysy, et vieläkö jaksat lenkkeillä ja mä vastasin, et joo lähestulkoon joka päivä, mut en enää juokse, kävelen vaan. Siihen se tokaisi että kyllä sä voit vielä juostakkin, jos ei se pahalta tunnu. Mähän suomensin tän pienessä päässäni: et juokse nyt ettet ihan muodottomaksi paisu senkin virtahepo! Sit mä yritin selitellä, et ei se oikein enää tunnu kauheen mukavalle, kävely on parempi.


Ota nyt sitten selvää, et mitä ihmettä naiselle tapahtuu kun se tulee raskaaksi! Miksi mikään ei tunnu enää samalta kun ennen, miksi kaikki sanomiset käännetään omassa päässä ihme tulkinnoiksi ja miksi mä stressaan siitä vaikka paisuisinkin. Edellisissä raskauksissa kiloja tuli aika hillitysti ja olin loppuun asti aika hyvässä kunnossa. Könysin jopa viime metreillä asti autoon takapenkin kautta, kun etuovesta ei päässyt sisään. Nyt musta tuntuu, et kun kävelen postilaatikolle, oon ihan hengästynyt! :D
No, ehkä tosiaan pitäis muistaa, et tämä on kolmas raskaus peräkkäin ja keho on aika kovalla rasituksella koko ajan, siispä olen määrännyt itselleni lepoa,suklaata ja hyvän kirjan!! :)

Sain siivottua makkarin.

Nämä jalanjäljet vievät makuuhuoneeseemme, missä nukkuuu tällä hetkellä koko perhe.

Makkarista pääsee ulos takapihalle näistä ihanista vanhoista ovista.

Tässäkin huoneessa on takka, onneksi, koska ilmalämpöpumpun lisäksi muuta lämmitystä ei ole. 

Yhtä sänkyä vaan :) Toisella puolella on vielä esikoisen sänky.

Tässä huoneessa on kyllä koko talon villeimmät tapetit, yläkerran makkareista tulee ehkä vähän hillitymmät.

Mökkihöperöitynyt.

Lapset jaksaa onneksi touhuta, vaikka kuumetta on 39 astetta.






Kohta ollaan oltu viikko näiden seinien sisällä. Ensiksi sairastui Lenni ja minä, nyt Onni. Ja siis nenäni on vieläkin niin tukossa, että en maista mitään saatika sitten haista. Yksikin päivä Onnilla oli ollut kakka housussa ties kuinka kauan, kunnes Lenni ystävällisesti ilmoitti, että Onni haisee kakalle! 
Sairastelu ei sovi mun luonteelle eikä tähän tilanteeseen. Mä en tykkää olla vaan kotona, vaan kaipaan aktiviteetteja ja ihmisiä ympärilleni! Ja perhekerhot ja kavereiden luona kyläilyt riittävät siihen ihan mainiosti. Jokapäiväinen kävelylle pääseminen on myös mun henkireikä!


Nyt me olla möllötetään täällä sisällä. Pojat nahistelee kaikesta, Lennillä alkaa olemaan joku hurmaava 3-ikävuoden uhma ja kaikesta huudetaan ja kiukutaan. Miestä ei juurikaan ole koko talvena näkynyt, kun tämä vuodenaika työllistää hänet ympärivuorokautisesti. Hän on siis kunnossapitotyöntekijä ja hoitaa mm. teiden auraukset ja on lähestulkoon aina lähtövalmiina töihin.


Välillä tulee mietittyä, että mihin hemmetin jumalan selän taakse me ollaan muutettu kaiken sivistyksen keskeltä. Muutimme siis viime syksyllä, mahdollisimman huonoon aikaan. Tuli pimeys,tuli talvi, ihmiset sulkeutui mökkeihinsä. Ainoat ihmiset ketkä hilluu tuolla pihalla säällä kuin säällä ollaan minä ja lapset. Niin ja yksi naapuri, joka suhaa edestakaisin tuota tietä traktorilla ja moikkaa joka kerta ohi mennessään, siinäpä meidän ainut kontakti välillä päivän aikana. On ollut päiviä, kun oon kiukutellut, et muutan takaisin kaupunkiin! Siellä elämä olisi "helpompaa".


Mutta pitkään mietittyäni, tämä on just se asia mitä mä elämälleni kaipasin. Ja se fiilis, kun me ekaa kertaa käytiin kattomassa tätä taloa, sitä ei voi sanoin kuvailla. Tuli sellanen olo, että tämä on koti! Mä olen tehnyt valinnan, että haluan perheen, miksi en siis täysipainoisesti omistautuisi sille ja ihanalle kodillemme. Ja mielummin mä lapsiani täällä maaseudun rauhassa kasvattelen, kun kaupungissa, missä näkyy vaan ihmisten kiire, suorittaminen, kaupallisuus ja monet muut epäkohdat. 


Enkä mä nyt kuitenkaan ole sen tyyppinen äiti-hahmo, että ihan täysin unohtaisin oman itseni. Mä vaadin/ tarvin oman ajan, omat jutut ja omat menot. Mä myös rakastan mun ystäviäni älyttömän paljon ja haluan pitää kiinni siitä että välimatkat eivät meidän välejä katkaise. Tätä tää elämä tällä hetkellä onkin,paljon sovittelua perheen ajan, oman ajan ja miehen ajan kanssa. En halua edes kuvitella mitä se on sitten, kun palaan töihin. Varmaan yhtä juoksua paikasta toiseen. 

Tämmöisiä ajatuksia tällä kertaa. Tuleepa hyvä fiilis kun saa purettua ajatuksia tänne! <3

Velikullat.

Kokopäivätyöni tällä hetkellä on kasvattaa kahta vilkasta pojanalkua sekä vatsaani. 
Lenni 2-vuotta ja Onni 1-vuotta pitävät huolen siitä että äidillä riittää päivän aikana hommaa. 
Touhukaksikko keksii lähes päivittäin jonkinmoista jäynää ja varsinkin esikoinen on aika haka näissä jutuissa. 
Äitiys on maailman paras juttu mitä minulle on tapahtunut: se on muuttanut arvomaailmani, käsitykseni itsestäni, elämäntapani ja arkipäiväni. Vaikka joka toinen päivä savu nousee korvista ja tekisi mieli pakata laukut ja tilata taksi ja häipyä kuuhun, niin silti:nämä kaksi poika ja masuasukki ovat korvaamattomia ja niin rakkaita.

Lenni :)

Onni :)

Sankarit sukkahousuissa!


Näistä kaveruksista riittää juttua varmasti joka päivä, palaamme heihin siis luultavasti viimeistään huomenna. Nyt otan pienen irtioton tietokoneesta ja menen isännän viekkuun sohvalle anomaan niska-hartiahierontaa :)

Tervetuloa meille!

Ajattelin kutsua teidät kyläilemään meille, aloitetaanpas. :)

Käykää istumaan ja tehkää olonne mukavaksi. Tässä uusin hankintoni, valkoiset sohvanpäälliset! Erittäin kätevät lapsiperheessä. :)
Mutta kun mä halusin!!

Valkoinen on nyt joku uusi lemppariväri!
Kaiken pitäs olla valkosta,ei vaan tosiaan kulje käsi kädessä
tämä väri ja lapset. Tossa seisois myös pieni projekti joka pitäisi maalata...
ehkä kesällä, kun lapsia voi pitää ulkona!

Sitten olis tää "Poikien huone",missä he eivät siis edes enää nuku vaan
nukutaan kaikki samassa makkarissa, eivätkä kyllä usein leikikkään täällä.
Lähinnä täällä istutaan vaan tietokoneella.

Tästä huoneesta onkin aika vaikeeta saada hyvää kuvaa, kun on niin

hassun muotoinen ja pikkuruinen :)

Tästä mut yleensä löytää istumasta, jos päivässä on edes pieni vapaahetki! :)

Tässä edellisen asukkaan rakentama parvi, aivan huippuihana!
Kiivetkää vaan ylös asti ja ottakaa vaikka pikku päikkärit :)

 Vessastakin voit katsella maalaismaisemia, tämä ihastuttava ikkuna myös edellisen asukkaan kädentaitoa.

Tässä rappuset yläkertaan, mitkä on pelottavan jyrkät. Yläkerta on vielä rakentamaton ja   kevään aikana siellä alkaakin sitten remontti. Tarkoitus olisi tehdä sinne kaksi makkaria lisää.

No sitten mennään keittiöön, tässä vanha rakas ihana puuhella.

Tässä me ruokaillaan, onneksi on jatkettava pöytä, niin tänne mahtuu monta ruokailijaa!

             
Keittiöstä löytyy onneksi kaappitilaa, täällä mä säilyttelen kylläkin liinavaatteita ja pyyhkeitä.

Mun rakkaat purkit ja kannut.

Sitten voidaan lämmitellä pihasaunaa, siellä tulee ihan mahtavat löylyt!

Ulkorakennuksesta löytyy lähinnä rottia ja hiiriä, joten en suosittele menemään sinne!

Sitten voittekin tulla pullakahveille! Kerrankin onnistuin leipomaan suht hyvää pullaa! ;)

                                       Kiitokset vierailijoille,toivottavasti viihdyitte!

Ps: Makkarista tulee myöhemmin kuvia, siellä on tällä hetkellä semmonen kaaos, ettei viitsi sitä täällä esitellä :)

Tästä se lähtee!

Ei tää nyt ihan niin yksinkertaista ollut miltä se näytti, mutta nyt pääsin alkuun. 

Eli siis tämä on ihan yleinen päiväkirja mun elämästä ja sen tapahtumista. Muutimme viime syksynä perheeni kanssa kaupungista maalle ja tässä riittää edelleen kyllä kaupunkilaisella ihmettelemistä. Perheeseeni kuuluu yksi kappale semmoista perussuomalaista miestä ja kaksi kappaletta semmoista jokseenkin vilkasta pikkupoikaa,iältään 2,5 ja 1-vuotta. Syksyllä perheeseemme tulee vielä lisävahvistusta, sukupuolesta ei vielä tietoa. Niin ja kaksi kissaa, jotka tulivat tänne meille "hiirikissoiksi", mutta on aika ylelliset oltavat noin hiirikissoiksi, kun nukkuvat välilllä isännän kainalossakin. 

Nyt tein virallisen esittelykierroksen, jatkan taas huomenna kun aivotoiminta on vähän vähemmän tahmeampaa.