14. kesäkuuta 2012

Sitten Kun...

"Sitten kun kasvan isoksi, mä saan tehdä ihan mitä haluun"
"Sitten kun olen opiskellut saan paljon rahaa ja hyvän työpaikan"
"Sitten kun löydän unelmieni kumppanin, rakastan sitä ikuisesti"
"Sitten kun saan lapsia, kasvan itse vastuuntuntoiseksi vanhemmaksi"
"Sitten kun saan omakotitalon, olen onnellinen kodistani"
"Sitten kun tienaan enemmän, on minulla enemmän mahdollisuuksia tehdä kaikkea kivaa"
"Sitten kun opiskelen vielä vähän lisää ja hommaan monta ammattitutkintoa olen viisaampi ja korkeasti koulutettu"
"Sitten kun saan paremman työpaikan, olen tyytyväisempi elämääni."
"Sitten kun ystäväni ymmärtävät ja rakastavat minua enemmän, pystyn myös ottamaan huomioon heidät"
"Sitten kun saan sen ja sen tavaran, olen onnellisempi kuin koskaan"
"Sitten kun lapseni kasvavat isoiksi, elämä helpottaa"
"Sitten kun mieheni oppii rakastamaan minua "oikein", olen onnellinen"
"Sitten kun löydän uuden kumppanin hän osaa rakastaa minua oikein"
"Sitten kun saan uuden hienoimman markkinoille tulleen auton, olen muiden silmissä menestynyt"
"Sitten kun olen eläkkeellä olen maksanut lainani, kerännyt paljon omaisuutta ja onnellinen kun ei tarvitse tehdä mitään"
"Sitten kun makaan kuolinvuoteellani, mietin, mitä kaikkea minusta jää jäljelle. Tavarat. Omaisuus. Sijoitukset. Ym maalliset asiat."
"Sitten kun kuolen omaisuuteni jaetaan ja näin alkaa taas uusi oravanpyörä sukupolvelta toiselle"

Tässä pohdintoja siitä, että mitä meistä ihmisistä lopulta jää jäljelle. Mikä on tärkeää?

Pystymmekö missään vaiheessa elämäämme elämään vain ja ainoastaan tässä hetkessä?

Pystymmekö täysin antautumaan elämäntilanteelle välittämättä tulevaisuudesta?

Tuoko materia onnen? Väliaikaisesti, mutta miten pitkällä tähtäimellä?

Sorrun itsekkin tähän ajattelumalliin, mutta nyt lähiaikoina hyvin paljon on alkanut mietityttämään, mikä on lopulta tärkeintä...

Itselleni hoen jatkuvasti: nyt kun elämäni on täydellisintä aikaa, en voisi olla onnellisempi. Nyt kun olen saanut elämääni näin ihania asioita, aion nauttia niistä! <3

10. kesäkuuta 2012

Tytöt Tallinnassa.

Pitkästä aikaa päivittelen blogia, tuli taas tunne, että pitää kirjoittaa ja päivitellä kuulumisia. :)
Ystäväni ehdotti noin kuukausi sitten, että tarvisitko vähän lomaa, irtiottoa arjesta,välimatkaa kaikkiin asioihin mitä niin kovasti nyt täällä pohdin. Vastausta ei tarvinut kovin kauan aikaa odottaa, olin todellakin pienen breikin tarpeessa! Niinpä tytöt päättivät lähteä Tallinnaan...

 Shoppaillessa tuli hiki (teimme sen rinkat selässä) joten aurinkoinen ilma ja kesäterassi veti puoleensa. Tässä siis ihana ystäväni Hede <3


 Tässä vähän nähtävyyksiä, jotka saivat meidän huomion heräämään :)
 Ohoi!
 Merimies poseeraa.
 Ei keretty ottamaan meidän laivasta kuvaa, otettiin ohi menevästä sitten. (se oli paljon hienompi)
 Surullisen kuuluisa hotelli ja sen takapiha. :)









Löydettiin tämmönen hieno paikallinen baari. Vähän jännitti mennä sisään, mutta lopputulos oli kuitenkin hyvinkin miellyttävä. Tosin sain jotain todella pahaa olutta, viimeisen siiderin myivät Hedelle.



Laivassa matkalla Tallinnaan muistin, että voihan hitto,passissani on vielä vanha sukunimi, toivottavasti sitä ei kysytä missään! Ystäväni aloitti saarnaamisen: "miksi et ole hoitanut siihen oikeaa nimeä, meidän pitää sisäänkirjautua Hotelliin ja siinä tarvitaan passeja" Hups, ei voi kaikkea aina muistaa. Kun vihdoin pääsimme hotellille ja odottelimme jonossa omaa vuoroamme, ystäväni alkoi kaivelemaan kassistaan kaikki tarvittavat paperit ja passit. Hän läväytti passinsa auki ja katsoin sivusilmällä että onpas oudon näköinen kuva, ihan vaalea tukka tuossa kuvassa. Tajusimme varmaan samaan aikaan mistä oli kyse: "tää ei oo mun passi!" Hups vaan Hede oli ottanut vahingossa miehensä passin mukaan. Kyllä siinä tilanteessa nauratti niin ettei meinannut loppua tulla. Onneksi hotellivirkailijalle kelpasi myös ajokortit. Hotellihuoneessa aloin lueskelemaan lehteä, jossa Tallinan konsuli varoitteli, että matkustusasiakirja pitää olla AINA mukana,elikkäs passi! Ajokortti ei kelpaa. Loimme jo mielikuvia, että nyt meistä tulee viron kansalaisia, emmekä pääse ikinä kotiin :)


Onneksi meillä on niin hyvä huumorintaju, että sen avulla selvisimme vuorokaudesta rennoin mielin. Suunnittelimme jo kuinka lähdemme kylpylään, jos emme kotiin pääse :)
Aamupäivällä jännitys tiivistyi kun lähdimme lunastamaan paluulippuja. Olimme jo keksineet kuinka esitämme "pienen" draamaan, jos passejamme kysellään. No, ei kysytty. Liput annettiin käteen ja toivotettiin hyvää kotimatkaa :)

Mitä tästä opimme? Sen että kaikkea ei voi aina kontrolloida. Vaikka kuinka olisi järjestelmällinen ihminen, saattaa elämässä käydä välillä niin, että kontrolli viedään käsistä. Silloin joutuu turvautumaan johonkin? Mikä se jokin sinulle on? Onko se luottamus siihen, että maailmankaikkeus kyllä hoitaa asiat parhain päin, olemme hyvissä käsissä? Vai onko se luottamus hätään ja paniikkiin joka aiheuttaa vaan turhaa kaaosenergiaa?

Tämän tarinan opetuksena oli myös se, että ystävyys on kantava voima. Kun ystävyys perustuu vahvalle rakenteelle,syvälle yhteydelle,rakkaudelle ja omintakeiselle huumorille, ei mikään tätä venettä heilauta <3



7. huhtikuuta 2012

Uudet tuulet puhaltelee...

Vihdoinkin sopiva rauha kirjoitella vähän viime hetkien tapahtumia...Maaliskuun aikana tuli kylvettyä siemeniä sinne tänne, katsotaan mitä niistä lähtee kasvamaan.
Hain yhteishaussa Helsingin Metropoliaan:Teatteri-ilmaisutaidon ohjaajan koulutukseen, Järvenpään Diakkiin Sosionomi linjalle ja kai Tikkurilan Laureaan. Tuli vahva tunne, että nyt haluan tehdä jotain elämälleni ja ottaa omaa voimaani käyttöön. Sanotaan näin, että enään en pysty ajattelemaan asioita järjellä enkä realistisesti vaan kuuntelen vain ja ainoastaan sitä sydämen ääntä. Jos tulee vahva tunne tehdä jokin asia, niin sitten se on tehtävä! En edes tiedä kiinnostaisiko syksyllä aloittaa täyspainotteinen opiskelu tai haluanko laittaa lapsia vielä silloin hoitoon, mutta onneksi opiskelupaikkaa saa aina lykättyä jos tarve vaatii.

Ensi viikonloppuna minulla alkaa INTUITIIVISEN ENERGIAHOITAMISEN KOULUTUS. Jostain syystä aloin katselemaan kurssitarjontaa ja hetkessä olinkin jo ilmoittautunut kurssille.Mun lähtökohta onkin nyt se, että teen matkan itseeni ja tämän kurssin aikana tuo matka varmasti onnistuu. Toki teen matkaa koko elämäni, mutta tämä antaa matkalle varmasti hyvän alun :). Tässä pieni ote kurssin sisällöstä:

Kurssi tarjoaa mahdollisuuden matkata sisimpäämme kohtaamaan itsemme juuri sellaisina kuin olemme; kauniina, viisaina ja voimakkaina sieluina. Tämä koulutus on erityislaatuinen tilaisuus syvälliseen henkiseen kasvuun ja itsensä oivaltamiseen.
Tarkoituksemme on avata jokaisen ainutlaatuista tapaa parantaa. Ei ole kahta samanlaista parantajaa niin kuin ei kahta samanlaista elämänpolkuakaan.
Mitkä ovat sinun kykysi ja taitosi? Miten sinä haluat käyttää potentiaaliasi? Voit käydä kurssin omaksi iloksesi tai opiskella energiahoitajan diplomin. Et tarvitse aikaisempaa osaamista, aito sydämen kiinnostus asiaan riittää.

Mun elämässä on nyt selvästi sellainen taitekohta, voin valita kaksi polkua. Joko mä valitsen sen tutun ja turvallisen, mihin en itse enää ole tyytyväinen enkä koe saavani siitä mitään irti tai sitten voin valita sen tuntemattoman jota kohti lähden vain luottavaisin mielin.  Tiedän, että monet ajattelee, että mulla nyt on rankka vaihe elämässäni, kun on kolme pientä lasta. Odota että ne kasvaa, niin sitten saat omaa aikaa ja "palaudut" taas omaksi itseksi. Mutta mitä jos mä koen, että ELÄMÄ ON NYT! Miksi mä odottelisin? Miksi en tekisi sellaisia muutoksia elämässäni joista koen olevani hyötyä sekä itselleni että läheisilleni.

 Mulla on ihan erilainen käsitys nykyään maailmasta kuin ennen kuin sain lapsia. Mä oon aloittanut henkisen tien, johon en koskaan kuvitellut lähteväni. Mä uskon henkimaailman olentoihin, maailmankaikkeuteen,rakkauteen ja mikä tärkeintä alan uskomaan itseeni. Mä en enää ajattele olevani jotenkin huonompi kuin muut tai etten ansaitsisi saada sitä mitä tarvitsen. Mä yritän ja opettelen koko ajan ajattelemaan ettei kukaan ole huono ihminen, on vain erilaisia ihmisiä ja meillä kaikilla on omat oppiläksymme. Asiat ei ole niin mustavalkoisia miltä ne näyttävät, kaikella on AINA tarkoitus ja jos vain muuttaisimme kaikki omia ajatusmallejamme, maailma olisi kaikkien kannalta parempi paikka. Tässä on vähän tää rauhaa ja rakkautta-käsitys tiivistettynä :)

Mä en kuitenkaan ole persoonana muuttunut, mä oon edelleen se sama Sanna minkä aika monetkin tunnistaa. Varsinkin tuolta Seurakuntaopisto-ajoilta. Sieltä se mun intohimo tähän teatteriin syttyikin! Mä koin olevani sellasessa maailmassa, mihin oon aina halunnutkin. Mä olin semmoisessa ryhmässä, missä kukaan ei arvostellut, ei tyrmännyt, oli lupa olla oma itsensä. Mä sain rohkeutta sieltä niin hitosti! Kun mä olen tässä pohdiskellut, et mitä mä haluisin tehdä isona, niin vastaus tuli jostain todella kirkkaana. Mä haluaisin opettaa lapsille ja nuorille tunteiden ilmaisua. Mä haluaisin opettaa niille sitä, miten omia tunteita voi purkaa, miten niitä voi hallita ja lähinnä sitä miten me käyttäydytään toisiamme kohtaan. Tunneilmaisua tiivistettynä! Mun mielestä semmoinen aine pitäis olla pakollinen kouluissa. Lapsilla ja nuorilla on tänä päivänä aika paha olla ja mun mielestä niiden pitäis purkaa sitä kaikkeen luovaan tekemiseen. Urheilu, käsityöt,musiikki ja sitten se itsensä ilmaiseminen. Sehän voi tapahtua vaikka kirjoittamisen, näyttelemisen tai laulamisen avulla. Kaikessa tässä mä haluaisin olla mukana kun rakennetaan yhteistä parempaa tulevaisuutta meidän lapsille!

Ihanaa, mä sain purettua tän kaiken ulos! Huomaan et oon itsekkin jumiutunut omaan mieleen, eikä asiat tahdo tulla ulos oikein mitään kautta. Onneksi sain tän hetken ja hiljaisuuden. :)




Lapset teki mulle kasvomaalauksen. Musta tuli avaruustiikeri! :) Tiikerin rohkeudella vaan elämässä eteenpäin!

5. maaliskuuta 2012

Ensimmäinen askel kohti tuntematonta...

Tämä ihanuus lähti nyt myyntiin...on tullut aika päästää irti jostakin semmoisesta, mikä ei tuonutkaan onnea...Seuraaville asukkaille on nyt tehty koti rakkaudella <3

12. helmikuuta 2012

Elämän Aarrekartta.

Taas pitkästä aikaa löysin jostain energiaa ja AIKAA kirjoittaa.
Tai no, kyllähän sitä aikaa silloin tällöin löytyy,mutta motivaatio kirjoittamiseen on ollut kateissa,kunnes se taas löytyi.

Elämä kolmen pienen lapsen kanssa on aika haasteellista ja tällä hetkellä onkin sellanen tunne,että puoli vuotta olisi pesukoneessa pyöritetty. Mutta mä en valita,koska tää on ollut mulle sellaista kasvun aikaa, että oon siitä todella kiitollinen. Kiitos maailmankaikkeudelle, että näytitte että mä olen vahva. Selviän mistä vain.Tänään aamulla kun heräsin,oli tunne kuin olisin herännyt muutaman vuoden horroksesta. Ihan kun olisin elänyt jonkun muun elämää ja hukannut oman itseni.
Yhtenä iltana askarreltiin lasten kanssa Aarrekartat...


Mä tein tän ihan intuitiolla. En miettinyt edes mitä haluaisin tai mikä olisi kiva,nää asiat vaan tuli lehdistä mun eteeni ja tiesin mitkä kuvat ja sanat sieltä pitää leikata. Katselin valmista tuotosta ja kyllä,se näyttää ihan multa! Se näyttää siltä, mistä mä nyt haaveilen.

Mun uusin haave asumisen suhteen on se, että asuttais jossakin puutalo-osakkeessa. Joko vuokralla tai omassa. Siinä asuisi monta lapsiperhettä ja arki toimisi yhteisöllisesti. Kaikki auttaisi kaikkia omien resurssien mukaisesti.

Mä haluaisin taas aloittaa jonkun uuden liikuntaharrastuksen. Ensin ajattelin jotain hikiliikuntaa, mut sit ajattelin, että joku rauhallinen vois olla parempi. Missä ei tarvitse suorittaa ja voi vaan rentoutua. Tosin mulla on jo mun uusi ihana Enkelihoito-ilta missä käyn joka viikko :)

Toivoisin että tulevaisuudessa voisin hoitaa muita ihmisiä. Vielä kuulostelen itseäni että onko kyseessä reikihoidot vai jotain muuta. Sosiaalialalle en luultavimmin enää palaa samassa muodossa kuin aikaisemmin.

Ystävyys: Mulla on niin ikävä sitä, että voin lähteä iltakävelylle tai kahville ystävän kanssa. Ilman että täytyy sovitella aikatauluja yhteen tai katsoa koko ajan kelloa. Kaipaan siis arkeeni enemmän ystäviäni!!

Mun tyyli on ihan hukassa ulkoisesti. Mutta kun mä näin ton naisen noi värikkäät vaattet päällä, niin tuli kotoinen olo. Tuo on mua! :) Ja todellakin, aion hoikistua niin että mulla on itseni kanssa hyvä olla! Nyt olen vaan ollut aika armollinen itseäni kohtaan,kun se suklaa vaan on niin taivaallista :p

Viisi lasta! Joo,yllätyin ehkä itsekkin ;) Mä oon itse isosta perheestä ja kai se on ihan luonnollista haaveilla sitten suurperheestä. Tosin ehkä nää loput tulisi sitten vähän ISOMMILLA ikäeroilla :)

Intiaan mä haluan ja sinne temppeliin meditoimaan.

Mikä tärkeintä,mä haluan hyvän parisuhteen. Mä haluan sellaisen suhteen, missä on vaan yksinkertaisesti hyvä olla kaikin puolin. Toisin sanoen Sielunkumppanuutta <3

Mä en enää toivo, että elämä olisi tasaista ja rauhallista,koska se ei ole mua. Mä haluan että mun elämä on mun näköistä, että multa löytyisi rohkeutta ja voimaa toteuttaa se just sen näköiseksi kun haluan.

Tässä mun toiveet, ainakin suurin osa niistä :)

Kiitos,kiitos,kiitos!