27. lokakuuta 2011

Kuulumisia mökkihöperöityneeltä Sannalta!

Pitkästä aikaa taas täällä!
Vauvalla on ollut nyt jonkun aikaa aina iltaisin vatsavaivoja niin lähinnä on illat sitten kulunut niiden parissa. Nyt käteni ovat vapaat ja ehkä ehdin tässä nyt muutaman rivin kirjoittamaan kuulumisia.

Vietimme ristiäisiä 16.10 ja vauvan nimeksi tuli  Sulo Martti Werner

Kastetilaisuus oli erittäin kaunis ja koskettava, ihan kuin ilmassa olisi ollut jotakin erikoista ;)
Lapset pitivät huolen siitä, ettei tilaisuus ollut myöskään tylsä! Yksi tiputti kameransa melkein kastemaljaan,toinen oli vähällä kaataa kynttilän ja Lennin rooli pään pyyhkijänä ei ihan meinannut onnistua, kun herra uhmaikäinen ei suostunutkaan pyyhkimään vaan aloitti sen perinteisen E-en. Sulo raukka odotteli pää märkänä ja ihmetteli miksei kukaan kuivaa! No, kyllä se Lenni sitten lopulta suostui. :)



Muuten tää meidän elämä on ollut lähinnä kotosalla oleskelua ja ehkä pientä "selviytymistäkin" tässä vaiheessa kun kaksi isompaa on pistänyt ranttaliksi ja pienin on itkeskellyt vatsavaivojaan. Välillä on todella sellanen olo, että jos tästä selvitään järjissämme kaikki, niin sitten selvitään mistä vaan. Mä rakastan mun kaikkia lapsiani niin kovasti, että välillä oikein sattuu! Sattuu, kun väsyneenä huudan ja raivoan, sattuu kun mietin miten pieni on vielä 3-vuotias esikoinen, jolta odotetaan jo aika paljon. Sattuu, kun en kerkeä sylittelemään ja ihastelemaan vauvaa, vaikka juuri nyt pitäisi keskittyä vaan siihen. Sattuu, kun keskimmäinen on vielä niin vauva itsekkin ja nyt äitin sylissä on jo uusi vauva. 






Ja sattuu toki sekin, että meillä ei ole mieheni kanssa oikein aikaa toisillemme tässä hullun myllyssä. Ja helposti sitä vähän vieraantuu toisesta. Me ei olla edes nukuttu samassa huoneessa kahteen kuukauteen, mikä on outoa, kun ennen en osannut nukkua ilman että ollaan ihan kylki kyljessä. Mutta ehkä tää kaikki tästä taas tasaantuu ja varmasti tasaantuukin. Nyt on vaan mentävä päivä kerrallaan ja on osattava nauttia niistä pienen pienistä asioista, joita onneksi tästä meidän arjesta löytyy päivittäin! :) 




Pojat tykkää esiintymisestä.






Tänään leikittiin kulhopää-leikkiä.




Niillä kulhoilla myöskin heitettiin toista päähän!






Nyt tämä flunssainen äiti kyllä lähtee unten maille tai aamulla taas ketuttaa. Olipa puhdistavaa kun sai taas kirjotella. <3

8 kommenttia:

  1. isosisko täällä ihan kyyneleet silmissä <3 tuo aika on niin arvokasta ja antavaa, vaikka toisinaan niin raskasta! On äärettömän hienoa nähdä miten osaat nauttia perheestäsi <3

    VastaaPoista
  2. Voi muruset! Ei varmasti ole helppoa jakautua kolmeen tai jopa neljään (;
    Sivusta katsottuna selviät hommasti erinomaisesti! Ei muuta kuin hatun-nosto ja suuri halaus (:

    VastaaPoista
  3. Varmasti saatte ja ehditte vielä Harrin kanssa viettää kahdenkeskistä aikaa ihan kyllästymiseen asti, mutta hienoa ja tärkeää parisuhteessa on myös se aika, kun vanhemmat ponnistelee yhdessä ja tekee yhteistyötä koko perheen hyvinvoinnin eteen : )Se jos mikä yhdistää perhettä ja auttaa jaksamaan arjessa!

    VastaaPoista
  4. Mä näen asian niin, että parisuhde on perheen perustusjalka. Jos parisuhde voi hyvin, yleensä koko perhe voi sillon hyvin. Ja mikä sen parempi tiimi, kun välillä lepoa ja toistensa seuraa saaneet vanhemmat. :)

    VastaaPoista
  5. Hei. Törmäsin sattumalta blogiisi. Kiva lukea minkälaista elämää asemalla nykyään eletään. Olin itse ihan hilkulla ostaa aseman puolisen vuotta ennen teitä. Kaupat oli aika pitkälle tehty, mutta välittäjän törkeän huijauksen takia homma meni ihan puihin. Teillä on tosi kaunis koti, ja monesti vieläkin mietin minkälaista elämä siellä olisi ollut. No, elämä kuljetteli sitten ihan toiseen suuntaan, mutta maalle kuitenkin ;-) Tsemppiä ja voimia sinulle pimeisiin talvikuukausiin - kohta taas tulee valoa ja kesä!
    terveisin, Katja Sysmästä

    VastaaPoista
  6. Wau!Aika jännä yhteensattuma Katja :) Saako kysyä mitä kaupoissa oikein tapahtui?

    VastaaPoista
  7. Kerron mielelläni koko tarinan vaikka sähköpostilla :-) Aikamoinen tarina onkin, näin jälkeenpäin muistellessa. Silloin meinasi kyllä usko loppua ihan kaikkeen ja koko maailma romahtaa kasaan. Sen jälkeen on kuitenkin tapahtunut paljon ja minunkin elämäni on ollut samanlaista uuden opettelemista kuin sinunkin - maalla eläminen vaatii niin totaalista elämänmuutosta! Jos haluat, niin minut saa kiinni sähköpostilla katja (at) studio-lume.fi

    - Katja

    VastaaPoista