Uudet tuulet puhaltelee...

Vihdoinkin sopiva rauha kirjoitella vähän viime hetkien tapahtumia...Maaliskuun aikana tuli kylvettyä siemeniä sinne tänne, katsotaan mitä niistä lähtee kasvamaan.
Hain yhteishaussa Helsingin Metropoliaan:Teatteri-ilmaisutaidon ohjaajan koulutukseen, Järvenpään Diakkiin Sosionomi linjalle ja kai Tikkurilan Laureaan. Tuli vahva tunne, että nyt haluan tehdä jotain elämälleni ja ottaa omaa voimaani käyttöön. Sanotaan näin, että enään en pysty ajattelemaan asioita järjellä enkä realistisesti vaan kuuntelen vain ja ainoastaan sitä sydämen ääntä. Jos tulee vahva tunne tehdä jokin asia, niin sitten se on tehtävä! En edes tiedä kiinnostaisiko syksyllä aloittaa täyspainotteinen opiskelu tai haluanko laittaa lapsia vielä silloin hoitoon, mutta onneksi opiskelupaikkaa saa aina lykättyä jos tarve vaatii.

Ensi viikonloppuna minulla alkaa INTUITIIVISEN ENERGIAHOITAMISEN KOULUTUS. Jostain syystä aloin katselemaan kurssitarjontaa ja hetkessä olinkin jo ilmoittautunut kurssille.Mun lähtökohta onkin nyt se, että teen matkan itseeni ja tämän kurssin aikana tuo matka varmasti onnistuu. Toki teen matkaa koko elämäni, mutta tämä antaa matkalle varmasti hyvän alun :). Tässä pieni ote kurssin sisällöstä:

Kurssi tarjoaa mahdollisuuden matkata sisimpäämme kohtaamaan itsemme juuri sellaisina kuin olemme; kauniina, viisaina ja voimakkaina sieluina. Tämä koulutus on erityislaatuinen tilaisuus syvälliseen henkiseen kasvuun ja itsensä oivaltamiseen.
Tarkoituksemme on avata jokaisen ainutlaatuista tapaa parantaa. Ei ole kahta samanlaista parantajaa niin kuin ei kahta samanlaista elämänpolkuakaan.
Mitkä ovat sinun kykysi ja taitosi? Miten sinä haluat käyttää potentiaaliasi? Voit käydä kurssin omaksi iloksesi tai opiskella energiahoitajan diplomin. Et tarvitse aikaisempaa osaamista, aito sydämen kiinnostus asiaan riittää.
Mun elämässä on nyt selvästi sellainen taitekohta, voin valita kaksi polkua. Joko mä valitsen sen tutun ja turvallisen, mihin en itse enää ole tyytyväinen enkä koe saavani siitä mitään irti tai sitten voin valita sen tuntemattoman jota kohti lähden vain luottavaisin mielin.  Tiedän, että monet ajattelee, että mulla nyt on rankka vaihe elämässäni, kun on kolme pientä lasta. Odota että ne kasvaa, niin sitten saat omaa aikaa ja "palaudut" taas omaksi itseksi. Mutta mitä jos mä koen, että ELÄMÄ ON NYT! Miksi mä odottelisin? Miksi en tekisi sellaisia muutoksia elämässäni joista koen olevani hyötyä sekä itselleni että läheisilleni.

 Mulla on ihan erilainen käsitys nykyään maailmasta kuin ennen kuin sain lapsia. Mä oon aloittanut henkisen tien, johon en koskaan kuvitellut lähteväni. Mä uskon henkimaailman olentoihin, maailmankaikkeuteen,rakkauteen ja mikä tärkeintä alan uskomaan itseeni. Mä en enää ajattele olevani jotenkin huonompi kuin muut tai etten ansaitsisi saada sitä mitä tarvitsen. Mä yritän ja opettelen koko ajan ajattelemaan ettei kukaan ole huono ihminen, on vain erilaisia ihmisiä ja meillä kaikilla on omat oppiläksymme. Asiat ei ole niin mustavalkoisia miltä ne näyttävät, kaikella on AINA tarkoitus ja jos vain muuttaisimme kaikki omia ajatusmallejamme, maailma olisi kaikkien kannalta parempi paikka. Tässä on vähän tää rauhaa ja rakkautta-käsitys tiivistettynä :)

Mä en kuitenkaan ole persoonana muuttunut, mä oon edelleen se sama Sanna minkä aika monetkin tunnistaa. Varsinkin tuolta Seurakuntaopisto-ajoilta. Sieltä se mun intohimo tähän teatteriin syttyikin! Mä koin olevani sellasessa maailmassa, mihin oon aina halunnutkin. Mä olin semmoisessa ryhmässä, missä kukaan ei arvostellut, ei tyrmännyt, oli lupa olla oma itsensä. Mä sain rohkeutta sieltä niin hitosti! Kun mä olen tässä pohdiskellut, et mitä mä haluisin tehdä isona, niin vastaus tuli jostain todella kirkkaana. Mä haluaisin opettaa lapsille ja nuorille tunteiden ilmaisua. Mä haluaisin opettaa niille sitä, miten omia tunteita voi purkaa, miten niitä voi hallita ja lähinnä sitä miten me käyttäydytään toisiamme kohtaan. Tunneilmaisua tiivistettynä! Mun mielestä semmoinen aine pitäis olla pakollinen kouluissa. Lapsilla ja nuorilla on tänä päivänä aika paha olla ja mun mielestä niiden pitäis purkaa sitä kaikkeen luovaan tekemiseen. Urheilu, käsityöt,musiikki ja sitten se itsensä ilmaiseminen. Sehän voi tapahtua vaikka kirjoittamisen, näyttelemisen tai laulamisen avulla. Kaikessa tässä mä haluaisin olla mukana kun rakennetaan yhteistä parempaa tulevaisuutta meidän lapsille!

Ihanaa, mä sain purettua tän kaiken ulos! Huomaan et oon itsekkin jumiutunut omaan mieleen, eikä asiat tahdo tulla ulos oikein mitään kautta. Onneksi sain tän hetken ja hiljaisuuden. :)

Lapset teki mulle kasvomaalauksen. Musta tuli avaruustiikeri! :) Tiikerin rohkeudella vaan elämässä eteenpäin!