16. maaliskuuta 2013

Kasvukipuja.

Viimeisen vuoden ajan muhun on sattunut.  Niin fyysisesti kuin henkisestikkin. Koko ajan on joku tila päällä, mikä tuntuu epämukavalta. Oksettaa, ahdistaa, surettaa, sattuu rintaan, sattuu selkään, tuntuu että järki lähtee, tuntuu että joku osa musta lähtee. 

Ja niin lähteekin. Nimittäin kaikki vanha ja tarpeeton saa lähteä. Kaikki semmoinen pois mikä ei ole minua ja sellaiset ajattelutavat, mitkä ei ole tähänkään asti minua palvelleet. (mm. negatiivinen ajattelutapa, uhrin roolin kantaminen, itseensä käpertyminen, toisten syyttely...) Mä taidan olla sellasessa elämäntilanteessa missä luon täysin uuden elämän. Luon uuden pohjan ja mietin minkälaista elämää minä haluan elää. 

No minkälaista sitten? Kuuluu kysymys kaiken aikaa päässäni...
Haluan elää elämää, jossa olen onnellinen ja mulla on turvallinen olla. Haluan että voin elää pelkäämättä ja ahdistumatta. Haluan elää. Musta tuntuu, että lapsesta asti olen pelännyt. Ja aina tehnyt valintoja sen pohjalta. Olen ajatellut aina olevani huonompi kuin muut, etten ansaitsisi sitä mitä muut ansaitsee.  Ja jos en kunnioita itseäni, tekeekö sitä kukaan muukaan?Ei. Joten, ei muuta kuin opettelemaan itsensä arvostamista, joka ikinen päivä!

Mä oon aina ihaillut ihmisiä, ketkä on sujut itsensä kanssa ja niillä näyttää olevan suht "helppoa" olla. Ne tekee asioita mistä ne pitää ja on onnellisia. Eikä siihenkään vaadita kuin esimerkiksi sellaisten asioiden tekeminen mistä oikeesti pitää. Nyt mun pitää vaan miettiä mistä asioista mä oikeesti pidän.

Välillä mulla on sellanen tunne, että mä oisin maailman onnellisin, kun saisin olla vaan kotiäitinä. Oman perheen kanssa ja omaan maailmaan käpertyneenä. Se oma perhe vois tarkottaa sitä, että mulla ois mun iso perhe ympärillä. Olis se perhe sitten oma lapsuuden perhe, uudet ystävät tai mikä vaan, mutta asuttais kaikki toistemme lähellä ja toimittais pienenä yhteisönä. 

No välillä mä haluisin vaan matkustaa maailman ympäri täysin vapaana ja vastuuttomana ja tehdä "tärkeää" työtä. Pelastaa ihmiskuntia ja koko maailman! Mutta sen mä oon kyllä tajunnut, että ensin on aloitettava itsestään. En mä voi ketään auttaa ennenku oon saanu itteni jaloilleni. 

Ja sitähän tässä kaiken aikaa yritetään, nousta jaloilleen.

Ja siihen tarvitaan pikku- Sannan uhmakasta luonnettakin välillä <3




3 kommenttia:

  1. hei me ollaan taas vähä synkassa <3 Just kirjotin yhteisöasumisesta yms.! Perustetaanko oma ?! :)

    VastaaPoista
  2. haha, hauskaa. Ei muuta kun yhteisöä pystyyn! :)

    VastaaPoista
  3. Meitsi on menossa katsomaan paikkaa mihin suunnittelen tuollaista yhteisöä :) rakkauden taloa missä ihmisen päätehtävä on vain olla onnellinen :)

    VastaaPoista