8. kesäkuuta 2013

Elämää epätietoisuudessa...

Olen tyhjän päällä, vailla päämäärää. Koulu loppui toukokuussa ja nyt pitäisi taas miettiä mitä seuraavaksi...Jatko-opintoja, töitä, itsensä etsimistä...asiat pyörii päässä, kuin lottoarvonnan numeropallot. Yleensä luotan vaistooni ja teen sen mukaan, mikä tuntuu itselleni hyvältä. Nyt tuntuu, että järkeilen asioita liikaa. Mikä olisi JÄRKEVINTÄ? Yritän miettiä, mitä HALUIAISIN tehdä. No, suoraan sanottuna, en haluaisi tällä hetkellä tehdä töitä, enkä mennä kouluun. Haluaisin tietää kuka olen. Missä minun edes kuuluu olla. Ajattelin, että kulunut vuosi olisi opettanut minulle, että olenko oikeassa paikassa. Luulin olevani, mutta lopulta kuitenkin tuntui siltä, etten kuitenkaan. Koko vuoden ajattelin, että joku estää minua olemasta oma itseni. Ehkä se olin minä itse? Ehkä en edes tiedä kuka olen. Onko silloin vaikeaa tuoda itseään esiin, kun ei tunne itseään...ajan voisi käyttää ainoastaan unelmointiin, mutta tuntuu että todellisuus tulee vastaan...

Mun mielessä on pyörinyt kohta kaksi vuotta unelma/visio/mielikuva...Se on nuorten toimintakeskus, missä on erilaisia pajoja. On huonekalujen entisöintiä, ompelua, leipomista toimintakeskuksen kahvilaan,kahvilan pyöritystä(samalla yritystoiminnan opettelua), teatteria, musiikkia, itsenäistymisen opettelua, ehkä eläinten hoitoa ja kaikkea mitä kuvitella saattaa! Näen itseni ohjaamassa siellä teatteria, myös ehkä entisöinti puolella, sekä itsenäistymispuolella. Paikka on hieman syrjässä kaupungista, ehkä jollakin vanhalla maatilalla, vanhassa navetassa. (jos joku haluaa nyt varastaa tämän idean, ole hyvä, mutta ota mut töihin sinne :) )
No, nyt se on ääneen sanottu! Ehkäpä maailmankaikkeus nyt ymmärtää, että olen ihan tosissani. Kyllä mulla on edelleen palava halu auttaa nuoria, mutta ehkä sitten juurikin tätä kautta...

Mä jatkan tätä haaveilua ja rukoilemista siitä, että saisin vihdoin tehdä sitä, mitä sydämessäni todella haluaisin.


Vakavaa pohdiskelua...


4 kommenttia:

  1. mää pidän sut mielessä :)
    ihana ajatus. tärkeä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. tai itseasiassa, pistä mulle viestiä jos siltä tuntuu, olis kiva vaihtaa ajatuksia :) olisin laittanut sulle mailia, mutta en löytänyt osoitetta sivuilta

      Poista
  2. Heippahei! Nyt en kyllä minäkään löytänyt sinun osoitetta, mutta mulle voi lähettää postia: sanna.tennberg@gmail.com

    VastaaPoista