2. helmikuuta 2013

Huh. En tiedä mistä aloittaa kun niin paljon asioita on tapahtunut viimeisen puolen vuoden aikana. Elokuussa muutimme Järvenpäähän. Minä ja pojat. Pitkällisen pohdinnan jälkeen kahden ihmisen polut lähtivät eri suuntiin ja kaiken kipeyden keskellä taisimme tehdä oikean ratkaisun...Joskus on vain päästettävä irti, vaikka ei tietäisikään mihin se ratkaisu lopulta päätyy ja mitä se tuo tullessaan. Nyt on tullut kuitenkin aika astua peilin eteen, katsoa itseään ja kysyä: kuka sinä olet, mitä sinä haluat elämältäsi?

Viimeiset puoli vuotta on mennyt sumussa. Kaiken uuden alku on vienyt mukanaan. Pojat aloittivat päiväkodin, minä koulun. Tutkin itseäni kaiken aikaa, joudun nyt todella kohtaamaan itseni. Olen aikaisemmin elänyt siinä luulossa, että teatterin tekeminen olisi jotenkin helppoa, hauskaa, kepeää. Tässä prosessissa ollessani perun kaikki ajatukseni helppoudesta. Henkisesti rankka matka on myös palkitsevaa, olen oppinut itsestäni, maailmasta ja siihen suhtautumisesta niin hienoja asioita, etten oikein tiedä miten niitä voisi edes sanoiksi pukea! Halu rakastaa koko maailmaa on äärettömän upea tunne, jota haluaisi vaan jakaa kaikille. Halu elää sellaisessa maailmassa missä koetaan empatiaa ja rakkautta kaikkea kohtaan on niin suuri, että välillä on vaikeaa olla sellaisessa ympäristössä missä näitä asioita ei pidetä minkään arvoisena...Koen myös välillä vihaa, kiukkua, ahdistusta, surua, suunnatonta raivoa! Mutta nämäkin ovat vain tunteita. En koe enää ketään tai mitään kohtaan sellaista vihaa, että ajattelisin, että tuon takia minunkin elämäni on niin huonoa. Ei, hetkellisesti saatan jostakin suuttua, mutta tajuan, että kaikki on minusta lähtöisin, minä saan itsessäni vihan aikaiseksi, joku osaa vaan tökätä oikeaan kohtaan. Kaiken tämän järjettömyyden ja hullunmyllyn keskellä, joinakin päivinä, tunnen olevani elossa enemmän kuin koskaan ennen!


3 kommenttia:

  1. Ihana lukea taas kirjoituksiasi <3

    VastaaPoista
  2. Kiva,että löysin taas blogisi.

    VastaaPoista
  3. Hirveän suurta ylpeyttä kyllä koen, kun luen miten rohkeasti oot ottanut uusia askelia elämässäs ja uskallat silti uskoa sellaisiin asioihin, joihin oot ehkä joutunut "pettymään" aiemmin. Rakkaus lienee yks sellainen asia.

    Mulla on etuoikeus nähdä sua ja sun elämää "läheltäkin" ajoittain. Sellasella uteliaisuudella ja määrätietoisuudella, millä sä vedät, pääsee vielä pitkälle. Ihan sama vaikka välillä tulee päivä, kun ei mistään tuu mitään ja kaikki kaatuu päälle. Ne muistuttaa siitä että oot ihminen.

    Don't let the bastards grind you down. =)

    VastaaPoista