Matkalla.: Vanhempien Vapaa.

Vietimme viikonlopun mieheni kanssa kahdestaan! Olipa aikamoista vaihtelua tähän vilkkaaseen arkeen. Perjantaina katsottiin leffaa ja herkuteltiin. Okei tehtiin myös aikamoinen kompromissi ja katsottiin lätkämatsi, tai siis mies katsoi, mua ei oikein kiinnosta suoraan sanottuna. Nukuttiin hyvät yöunet ja mä söin rauhassa aamupalan. Kyllä voi siitäkin nauttia ihan eri tavalla, kun ei koko ajan tarvi pomppia hakemassa jollekkin maitoa tai ryömiä lattioilla etsien pudonnutta lusikkaa. Tai parhaimmassa tapauksessa syöttää kahta lasta ja itseään hirveässä kiireessä niin että kaikki huutaa ja puurot on pitkin naamaa! Ah, mut siis:aivan kaikessa ihanassa hiljaisuudessa syöty aamupala, ei vois päivä paremmin startata. Tosin kello alkoi olemaan jo sen verran et ois pitänyt jo pistää vauhtia. Saimme joululahjaksi lahjakortin Haikon kartanoon ja sinne oli siis lähtö. Mä kun olen niin suunnitelmallinen ihminen, en ollut edes pakannut tavaroita valmiiksi vaan järjestin taas pienen kiireen. Mä en löytäny mun uikkareita mistään. Olikohan ne nyt sitten tuolla ulkorakennuksessa jossakin rotan syömässä pussukassa??No ei muu auttanut kun mennä tonkimaan. Sieltähän ne löytyi, tosin ihan ehjästä pussista ja puhtainakin kaiken lisäksi. Loput tavarat pakattiin vauhdilla ja lähdettiin kaahailemaan kohti Porvoota. Ensimmäinen hoito oli klo 13.15 ja olimme siis vähän myöhässä aikataulusta. Jostain syystä mä pysyin ihan viilipyttynä ja sanoinkin että on ihan inhimmillistä joskus myöhästyä. Toinen osapuoli ei ollut ihan samoilla taajuuksilla kun minä vaan kiukutteli kun pikkulapsi. Mä yritin heittää vähän läppääkin, et jää ois murtunu, mut ei, se vaan jatko kiukutteluaan. No sitten kun me vihdoin päästään sinne kylpyläosastolle käykin ilmi, että aikamme on vasta 13.45. Niin tyypillistä. Ja klo 13.45 se täti tuli ilmoittamaan, että: "olen pahoillani, olen aikataulusta myöhässä, menee vielä puoli tuntia ennen kuin on valmista" Mä nauroin mielessäni. Tää oli niin hyvä opetus. :) No sitten me vihdoin päästiin sinne kylpyyn, joka oli siis äitienpäivälahja rakkaalta mieheltäni. "Kahden hengen kylpy vihreässä teessä" -ihan superihana! Kiitos KULTA! Sen jälkeen mulla oli kasvohoito. Elämäni ensimmäinen sellainen. Olipa nautinnollista, siis tuntui kun olis ollut taivaassa. Sain vielä käsihieronnankin siihen päälle. Sitten mentiin syömään ja sen jälkeen saunottiin ja lilluttiin poreissa. Sit vaan tyypilliseen tapaan tuijotettiin telkkaria. Euroviisujakaan ei jaksettu katsoa, tuli siinä kohtaan jo uni simmuun. Aamulla oli ihanaa herätä tietäen et kohta saa syödä valmiista pöydästä ja niiiiiiin paljon kun ikinä vaan mahaan mahtuu. Mä ajattelin, et syödään oikein pitkän kaavan mukaan ja nautiskellaan. Harrilla oli vähän eri visio. Se söi muutaman leivän ja sen jälkeen olikin jo ihan kärsimätön. Tässä kohtaa mä aloin hidastelemaan:ihan tarkotuksella! Meillä ei ollut mihinkään kiire, kerrankin sai syödä rauhassa, mikään ei nyt pilaisi tätä hetkeä. Ja niin se mies sitten odotteli kiltisti, kun mä kaikessa autuudessani söin aamiaistani. Sitten pakattiinki kamat kassiin ja lähdettiin hakemaan lapsia kotiin. Matkalla tuli mietiskeltyä, että miksiköhän tämmöstä ei tehdä useammin? Riittääkö se, että kerran puolessa vuodessa mennään yhdessä käymään leffassa ja syömässä? Muu aika onkin sitten omistettu lapsille ja pyykinpesulle. Elämä on tällä hetkellä niin hektistä ja lähinnä lasten kanssa olemista että usein tässä arjessa kyllä unohtaa sen kumppanin. Sen,mikä on kaikkein oleellisinta ja kaiken perusta:parisuhde. Helposti kai ajatellaan, et jos lapsia tehdään niin sitten niiden kanssa kyllä ollaankin. Mä oon vaan vähän sitä mieltä, että lastenkin on hyvä tottua siihen, et vanhemmilla on myös omaa ja yhteistä aikaa. Onhan toki lasten nukkumaan menon jälkeen vanhempien aika, mut se aika menee yleensä kotitöiden tekemiseen tai telkkarin ja tietokoneen aivottomaan tuijotteluun. Toki arjessa voisi just yrittää hoitaa sitä suhdetta pienillä jutuilla. Keskustella illalla päivän tapahtumista kaikessa rauhassa,makoilla vierekkäin sohvalla ja vaikkapa pussailla tai vaikkapa istuskella keittiössä romanttisella iltapalalla kynttilän valossa. Mikä tekee sen sitte niin vaikeeksi? Ehkä oma jaksaminen ja viitsiminen. Helposti vaan tuudittaudutaan siihen että kyllä tää suhde tässä itekseen toimii. Hitto, nyt voisin mennäkki miehen viereen makoilemaan hetkeksi, harmi vaan et se lähti töihin! No, huomenna sitten... Ja onhan meillä koko loppuelämä aikaa.